Euroviisut ovat saaneet toimittaja Anna Muurisen itkemään onnesta, ajamaan itsensä kaljuksi ja metsästämään vanhoja radioselostuksia.
Viisivuotiaana Anna Muurinen näki televisiosta jotakin lumoavaa: Euroviisut.
”Vuorotellen laulettiin ruotsiksi, italiaksi, suomeksi ja saksaksi. Koko ajan ruutuun tuli jotakin erilaista. Sinä vuonna (1980) Marokkokin oli mukana.”
Myös kaverit olivat innoissaan Euroviisuista. Päiväkodin pihalla käytiin läpi kilpailun kulkua ja laulettiin viisuja yhdessä.
Kahdeksanvuotiaana Muurinen purskahti itkuun, kun Ami Aspelund lauloi Fantasiaa.
”Niin mahtavalta tuntui, että koko Eurooppa sai kuulla kolmen minuutin ajan suomen kieltä! Edelleen minua kiehtoo ajatus kolmen minuutin mahdollisuudesta tehdä vaikutus tai esitellä muille kansoille omaa osaamistaan.”
Toimittajan innostus Euroviisuja kohtaan ei ole sammunut missään vaiheessa. Hänellä on satoja videonauhoja vanhoista kilpailuista ja eri maiden karsintalähetyksistä sekä metrikaupalla viisuäänitteitä ja -kirjallisuutta.
Muurinen on kerännyt tapahtumasta myös vanhoja radioselostuksia.
”Ei ole sen parempaa viihdettä kuin kuunnella vaikka puutöitä tehdessä, miten Erkki Toivanen eläytyy sivistyneesti iskelmämusiikkiin! Kielenkäyttö ja ilmaisun rikkaus herättävät tunnelman henkiin.”
Viisut ovat Muuriselle myös osa työtä. Hän on tehnyt aiheesta satoja lehtijuttuja, kymmeniä radio-ohjelmia ja kirjan. Suomalais-ugrilaisen kansatieteen gradun hän kirjoitti tietenkin suomalaisista viisufaneista.
Gradussa ilmeni, että fanit ovat usein herkkiä hurmaantumaan maailman kauneudesta, hiljaisen intohimoisia oman harrastuksensa suhteen ja rakastavat mahtipontisia spektaakkeleita.
”Idealistinen usko parempaan huomiseen on faneille elämän kantava voima. Euroviisujen yhteisöllisyyden myötä he haluavat olla kokemassa jotakin arkea suurempaa. Aika lailla samanlaisia tuntemuksia Euroviisut antavat minullekin.”
Kisapaikalla Muurinen on ollut 12 kertaa.
”Toimittajana reissut ovat työläitä mutta antoisia, turistina antoisia mutta uuvuttavia.”
Ikimuistoisin on ollut Ateenan tapahtuma vuonna 2006, jolloin Lordi voitti.
”Olin luvannut 1990-luvulla, jolloin Suomi ei ikinä menestynyt, että jos Suomi joskus voittaa, ajan itseni kaljuksi. Olihan se pakko toteuttaa.”
Vaikka Lordi-hurmoksen kokeminen oli Muurisesta mahtavaa, tärkeintä hänelle viisuissa on musiikki.
”Toimitukset suhtautuvat Suomessa Euroviisuihin liikaa tulosurheiluna. Pahimmillaan Euroviisuista ei kirjoiteta lainkaan, jos Suomi ei menesty. Se on hölmöä: aivan sama määrä aikaa, vaivaa ja lahjakkuutta esitykseen on käytetty, pääsi Suomi finaaliin tai ei.”
Anna Muurinen
42-vuotias vapaa toimittaja.
Työskennellyt muun muassa Katsossa, TV-maailmassa, Suosikissa, Koululaisessa, Lemmikissä, Seurassa ja Vivassa.
Suomentanut 11 keittokirjaa ja kirjoittanut teoksen Euroviisut – kisastudion käsikirja (2007).
Suomalais-ugrilaisen kansatieteen maisteri. Luontokartoittajan opinnot puolivälissä.
Harrastaa entisöintiä, kansanmusiikin soittamista sekä Viron ja Karjalan kulttuureja.
Asuu Helsingissä ja Porissa.
Ollut kahdesti valitsemassa Suomen edustussävelmää Euroviisuihin.