Vastine on poikkeus päätoimittajan oikeuteen päättää julkaisun sisällöstä.
Tässä lehdessä julkaistaan oikaisu koskien edellisessä Journalistissa julkaistua Väärin tutkittu -juttua. Oikaisussa kerrotaan, että Helsingin Sanomat julkaisi lääkärijuttusarjaansa koskevia mielipidekirjoituksia – ei vastineita.
Arkipuheessa vastine ymmärretään usein puheenvuoroksi, joka kommentoi aiemmin julkaistua juttua. Se on kuitenkin myös juridinen termi.
Sananvapauslain mukaan ”yksityisellä henkilöllä, jolla on perusteltu syy katsoa aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai niihin rinnastettavassa, toistuvasti lähetettävässä ohjelmassa esitetyn viestin loukkaavan itseään, on oikeus saada vastine julkaistuksi samassa julkaisussa tai ohjelmassa”.
Vastine on siis oikaisun tapaan poikkeus päätoimittajan oikeuteen päättää julkaisun sisällöstä.
Lain mukaan vastaavan toimittajan on julkaistava vastine ”ilman aiheetonta viivytystä asianmukaisessa laajuudessa ja samankaltaisella tavalla kuin vastinevaatimuksen perusteena oleva viesti”.
Myös Journalistin ohjeissa puhuttiin aiemmin vastineista. Vuonna 2005 termiksi vaihdettiin ”oma kannanotto”. Se pitää julkaista, jos erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta tahoa ei ole kuultu jutussa samanaikaisesti eikä jälkikäteen.
”Laissa ja Journalistin ohjeissa kyse on pitkälti samasta asiasta. Tärkein ero on, että Journalistin ohjeet antavat oikeuden omaan kannanottoon myös organisaatioille. Lainmukainen vastineoikeus on vain yksittäisillä ihmisillä”, sanoo Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström.
Tiedostusvälineet noudattavat hyvin oikeutta omaan kannanottoon. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari ei muista, että vastineoikeudesta olisi nostettu yhtään kannetta. JSN:a asia työllistää harvoin.
”Yleensä lehdet julkaisevat omat kannanotot asiallisesti. Enemmän ongelmia on samanaikaisessa kuulemisessa. Julkisuus voi olla niin kielteistä, ettei pelkkä kannanoton julkaisu jälkikäteen riitä, vaan kohdetta olisi pitänyt kuulla samanaikaisesti”, Grundström sanoo.
Journalistin ohjeiden mukaan jälkikäteinen kuuleminen voidaan hoitaa myös haastattelemalla kritiikin kohdetta jatkojutussa. Tämä on usein paras vaihtoehto.
Joskus vastineoikeus voi syntyä, vaikka kohdetta olisi kuultu.
”Jos lopullinen juttu on hyvin erilainen kuin henkilö on haastattelussa tiennyt, voi olla perusteltua julkaista vastine. Vastineen on tuotava kuitenkin olennaisesti uutta tietoa”, Korpisaari sanoo.
Grundström korostaa, että julkisuuden pitää olla erittäin kielteistä, jotta oikeus omaan kannanottoon syntyyn. Kritiikin pitää kohdistua suoraan johonkin henkilöön tai organisaatioon.
”JSN:lle tulee säännöllisesti kanteluita julkaisemattomista mielipidekirjoituksista, joissa kantelija on kokenut aiheen hyvin läheiseksi. Nämä kantelut yleensä karsitaan, eivätkä ne edes päädy neuvostoon”, Grundström sanoo.
Journalistin ohjeet tai laki eivät ota kantaa, kuinka pitkä oma kannanotto saa olla.
”Ei ole kuitenkaan perusteltua, että lyhyeen uutiseen saisi vastata parin sivun kannanotolla”, Grundström sanoo.
Vastineita julkaistaan sekä mielipidesivuilla että toimituksellisen aineiston seassa. Tähänkään ei ole virallisesta ohjetta. Korpisaaren mielestä vastineet olisi hyvä erottaa tavallista mielipidekirjoituksista esimerkiksi otsikossa. Joskus näin tehdäänkin.
”Tällöin lukijoille käy selväksi, että kirjoitus julkaistaan vastineoikeuden perusteella.”
Journalistin ohjeet 21 ja 22
JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.
JO 23: Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä.
