Kuolleita

Leipälajina kriisialueet

Kuolleita: Jari Lindholm

Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholm kuoli 20. lokakuuta äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Helsingissä. Hän oli 55-vuotias.

Kuvalehteen Lindholm tuli keväällä 2006. Hän oli kokenut journalisti: yli kymmenen vuotta Helsingin Sanomissa, vuosia Aasiassa, lukuisia keikkoja maailman kriisialueilla.

Hän oli myös esimies – Nytissä, Seurassa ja Kuvalehdessä – mutta aina hän palasi kriisialueille. Ne olivat hänen leipälajinsa. Viime vuodet hän kulki keikoillaan yksin. Kirjoitti ja kuvasi.

Vuonna 2015 Lindholm sai Bonnierin Suuren journalistipalkinnon ja kaksi Edit-palkintoa. Ne tulivat jutuista, jotka hän teki Sierra Leonesta. Lindholm matkusti Keneman kenttäsairaalaan ja kertoi, mitä näki.

Lindholm oli vahva persoona – tinkimätön, mielipiteissään järkkymätön.

Mutta journalistina hän oli ylivoimainen. Hän matkusti paikkoihin, joihin muut eivät menneet. Hän kirjoitti tavalla, johon muut eivät pystyneet.

19. lokakuuta Lindholm lähti töistä kuten tavallisesti. Jos pojat olivat tulossa, hän lähti aina ajoissa. Hänellä on kolme poikaa, kaksi vielä koululaisia.

Työhuone jäi sen näköiseksi, että sinne palataan. Pöydällä nauhuri, kuulokkeet, lehtiö ja kynä. Nurkassa rinkka, luotiliivit ja kypärä.