Työelämä

Kunnian kentällä

Hanne Yli-Parkas koettelee rugbyssa rajojaan. Rakkaita ovat myös lajikulttuuri ja joukkue, jonka jäsenet tukevat toisiaan kentällä ja sen ulkopuolella.

Kun Hanne Yli-Parkas poikkesi keväällä 2011 Dublinissa pubiin syömään, hän ei arvannut sitä uuden urheiluharrastuksen aluksi.

”Sinne tuli irlantilaisia ja walesilaisia rugbyfaneja katsomaan Irlanti–Englanti-peliä ja aloimme jutella. Kun sisään tuli joukko englantilaisia, päätin paeta fanijoukkojen kohtaamista, mutta he olivat vaan, että ei tässä mitään – rugbyssa ei tapella.”

Pelin edetessä eri kannattajat kajauttelivat laulujaan, taputtelivat toisiaan selkään ja tarjosivat oluita. Kotona Turussa Yli-Parkas houkutteli ystävänsä Castle-baariin katsomaan rugbypelejä.

”Muutaman pelin jälkeen vakiokatsojat tulivat kysymään, kiinnostaisiko teitä myös treenata lajia.”

 

Matkalla ensimmäisiin treeneihin Yli-Parkas oli hermona. Minäkuva oli ennemmin lukutoukan kuin urheilijan, eikä sirosta varresta kasvaisi tv-pelien lihaskimppua millään. Perillä tunnelma oli kannustava, ja laji osoittautui monen kokoisille ja -ikäisille sopivaksi, koska eri pelipaikoissa tarvitaan eri ominaisuuksia.

Siihen aikaan koko Turku Eagles treenasi yhdessä, mutta nykyisin naisia riittää omaksi joukkueekseen, jonka nimi on Swans.

”Joukkue on meille kuin toinen perhe. Tapaamme muutoinkin kuin treeneissä, viestimme somessa ja autamme toisiamme, missä ikinä tarvitaan.”

Toisten tuki ja luottamus ovat avainasioita myös kentällä. Koska rugbyssa syötetään vain taakse tai sivulle ja taklaaminen on lajin suola, kukaan ei pääse vastustajan maalille yksinään. Pallosta taistellaan ruckeissa ja mauleissa, joista maallikko ajattelee ”vaarallinen ihmiskasa”.

”Mutta peli näyttää rajummalta kuin on. Koska ainoa pakollinen suoja on hammassuoja, säännöt kertovat tarkkaan, ketä ja miten saa taklata.”

 

Mustelmia kentällä tulee silti, joskus pahempiakin vammoja, mutta Yli-Parkas sanoo, että peliin latautuneena muksauksia harvoin huomaa. Kun häneltä toissa vuonna murtui pelissä jalka, ensimmäinen, harmistunut ajatus oli ”en asettanut palloa oikein maahan”.

Vaikka paraneminen kesti kauan, Yli-Parkas ei ole ajatellut lopettaa lajia. Kentälle vetää halu ylittää rajansa, puskea läpi ja kasan alta viime minuuttiin saakka. Oma lukunsa ovat tunnelmantäyteiset pelireissut ja pelien jälkeiset illanvietot, ”kolmannet puoliajat”, joihin kutsutaan kaverihengessä myös vastustajat.

Nykyään Yli-Parkas pelaa ’etukentän puskijana’ forwardina, joille avautuu enemmän maalipaikkoja kuin ’takakentän juoksijoille’ backseille. Pahaksi onneksi hänen ensimmäisen maalinsa, tryn, peitti taistelun tuoksina.

”Mutta se oli sitten niin. Rugbyssa tuomarille ei mussuteta.”

Hanne Yli-Parkas

38-vuotias Turun Sanomien uutistoimittaja.

Harrastaa 15 pelaajan rugbya Turku Eagles Swansissa. Toimii myös seuran hallituksessa.

Joukkue harjoittelee ympäri vuoden kaksi kertaa viikossa. Kesäharjoituspaikka on Kupittaan nurmi numero 11.

Swans pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa naisten SM-sarjan semifinaaliin.