Kuolleita: Annukka Roininen.
Yleisradion toimittaja Annukka Roininen kuoli syöpään 39-vuotiaana 2. kesäkuuta 2016 Hämeenlinnassa. Annukka oli Lapin tyttö, jonka puheviestinnän opiskelu vei Jyväskylään. Sieltä matka jatkui työn perässä Helsinkiin.
A-studiossa Annukka aloitti vuonna 2006, ja neljä vuotta myöhemmin hän sai vastuulleen maanantain lähetykset. Annukan studioon istui tiukkojen kysymysten äärelle viikko toisensa jälkeen maan puhutuimpia ihmisiä. A-studio puhkesi Annukan myötä kukkaan, hänen ympärillään oli innostunut ryhmä toimittajia.
Journalistina Annukka halusi paitsi paljastaa asioita, myös tehdä niille jotain. Hänet palkittiin Lumilapio-palkinnolla Destiaa koskevista paljastuksista vuonna 2009. Viime vuonna hän oli ehdolla Suuren Journalistipalkinnon saajaksi Hoivakoti kuntoon -sarjasta.
”Jatkakaa samaan malliin, olen ylpeä teistä. Keskittykää hyvään!”, oli Annukan viesti meille viimeisinä päivinään. Monista kollegoista tuli hänen läheisiä ystäviään. Annukka oli ystävänä lämmin, luotettava ja läsnäoleva. Hänen iloisena helisevä naurunsa kaikuu toimituksessamme edelleen.
Omassa elämässään Annukka keskittyi hyvään. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli lasten ja nuorten hyvinvointi.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.