Journalismi

Faktabisnes

Bonnier palkitsi tovi sitten vuoden journalistisena tekona Faktabaari-hankkeen. Hankkeessa tarkistetaan julkisuudessa, muun muassa journalismissa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä. Hanke on epäilemättä tunnustuksensa ansainnut. Tuntuu silti jotenkin absurdilta, että sanomalehtien luvatussa maassa tosiasioiden tarkistaminen on uusi ja täysin poikkeuksellinen ajatus.

Tämä on omituista etenkin tilanteessa, jossa perinteiset uutismediat ovat jo vuosia tuskailleet vanhan ansaintalogiikkansa murenemista ja uuden puuttumista. Tosiasioiden erotteleminen väitteistä ja mielipiteistä tuntuisi nimittäin olevan aika ilmeinen tapa kilpailla uuden median kanssa.

Internetpohjaisessa mediamaisemassa ei kenelläkään ole pulaa näkökulmista tai elämyksistä. Ensitiedot tärkeistä tapahtumista leviävät myös hetkessä kaikkien asiasta kiinnostuneiden tietoon. Blogit, kansalaisjournalistiset julkaisut, tiedottajat ja muut tuottavat näitä asioita enemmän kuin riittävästi. Se, mitä nämä tahot eivät tuota riittävästi, on huolellisesti tarkistettu, puolueeton tieto. Siinä on perinteisen journalismin markkinarako.

Uudet tiedotusvälineet haastavat vanhat monilla eri tavoilla. Vanhat tiedotusvälineet erottaa uusista kuitenkin kaksi ilmeistä seikkaa: koko ja raha. Vanhojen tiedotusvälineiden resursseilla olisi mahdollista panostaa faktantarkistukseen tavalla, josta harrastuspohjalta tai sivutoimena pyöritetyissä nettijulkaisuissa voidaan tuskin edes haaveilla.

Toki täytyy myöntää, että kyllähän perinteinen media tietyssä määrin faktoja tarkistaa. Toimittajat pyrkivät pääsääntöisesti varmistumaan vähintään siitä, etteivät julkaise omina väitteinään mitään, mikä aivan ilmeisesti ei ole totta. Esimerkiksi haastateltujen esittämien väitteiden tarkistamista ei kuitenkaan juuri tehdä, ainakaan järjestelmällisesti.

Pitäisi kyllä. Ei välttämättä siksi, että näin lähestyttäisiin journalistisia ihanteita. Eikä siksi, että näin palveltaisiin entistä paremmin demokratiaa ja suuren yleisön tiedonintressiä. Faktoja pitäisi tarkistaa järjestelmällisesti siksi, että se olisi nykyisessä mediamaisemassa hyvää bisnestä. Omiin vahvuuksiin panostamista ja niiden kehittämistä edelleen. Oman tuotteen päivittämistä vastaamaan tämän päivän kuluttajan tarpeita. Ja jos siinä samalla tulee täytettyä tehtävä vallan vahtikoirana ja neljäntenä valtiomahtina entistä paremmin, sen parempi.