Kuolleita: Juhani Keski-Petäjä
Kokkolalainen toimittaja Juhani Keski-Petäjä menehtyi äkillisesti Kokkolan terveyskeskuksen vuodeosastolla 25. tammikuuta.
Hän oli syntynyt vuonna 1945 himankalaiseen puusepän perheeseen. Hän opiskeli Otavan opiston kirjoittajalinjalla ja aloitti myöhemmin sosionomiopinnot Tampereen yliopistossa.
Jussi aloitti Keskipohjanmaan uutistoimittajana 1975 ja siirtyi myöhemmin lehden urheilutoimittajaksi. Hän jäi urheilutoimituksen esimiehen tehtävästä Parkinsonin taudin vuoksi sairauseläkkeelle vuonna 1998. Hänen omien sanojensa mukaan työelämä oli viisasta jättää, kun ei enää saanut käsialastaan selvää.
Jussi kiintyi jo lapsena kirjallisuuteen. Opiskeluvuosina syttynyt kiinnostus runouteen johti eläkevuosina kahden runoteoksen julkaisemiseen. Runojensa kautta hän purki myös suhdettaan Parkinsonin tautiin.
Työtoverina Jussi oli huumorintajuinen ja rauhallinen pohdiskelija, jonka kanssa oli vaikea saada riitaa aikaiseksi. Työtoveriensa luottamusta Jussi nautti toimimalla pitkään niin toimitusosastossa, Keski-Pohjanmaan sanomalehtimiesyhdistyksessä kuin myös SSL:n liittovaltuutettuna.
Kirjoittaja on Juhani Keski-Petäjän työtoveri.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom