Kuolleita: Elina Korpi
Länsiväylän pitkäaikainen kunnallistoimittaja Elina Korpi (ent. Suhola) kuoli 26. joulukuuta 2014 vaikean sairauden murtamana Salossa. Hän oli syntynyt vuonna 1931.
Elina tuli Länsiväylään toukokuussa 1972. Hänen kontolleen tulivat pääasiassa kunnallispolitiikka ja sitä lähellä olevat asiat. Elinan työura Länsiväylässä päättyi hänen jäädessään eläkkeelle vuonna 1994.
Elinan valtteja oli kyky luoda luottamukselliset suhteet päättäjiin ja virkamiehiin. Näin hän pääsi sisään silloin vielä villiin espoolaiseen poliittiseen arkitodellisuuteen ja osasi kertoa monista asioista lehden sivuilla ennen kuin ne olivat julkisia. Tietosuojasta hän piti tiukasti kiinni.
Kunnallispolitiikan lisäksi Elina oli kiinnostunut Espoon vanhoista kartanoista, joista hän teki lehteen upean juttusarjan. Espoon kaupunki palkitsi Elina Korven vuonna 1981 Espoo-mitalilla, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle espoolaiselle.
Ihmisenä Elina Korpi oli monisärmäinen. Olemukseltaan hän oli vaatimaton, mutta tarpeen tullen kuuluva persoonallisuus. Häntä jäivät kaipaamaan aviomies Taisto, kaksi poikaa ja joukko lastenlapsia.
Kirjoittajat ovat Elina Korven entisiä työtovereita.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.