Media-ala

Narina vailla loppua

Uusi Yle-laki ei lopettanut kaupallisen median Yle-kritiikkiä. Sitä eivät vaimenna edes Ylen tämänsyksyiset suuret yt-neuvottelut.

Kallista tekemistä verorahoilla lapsilisien, vanhustenhoidon ja puolustuksen kustannuksella. Markkinahäiriö, joka puskee kumoon sanomalehtien verkkoliiketoimet ja kilpailevat ohjelmaostajat. Turhaa pursuilua liian löysän tehtävänmäärittelyn varjolla.

Jos uutta Yle-lakia pari vuotta sitten kehuttiinkin Yleisradion rahoituksen vakauttamisesta ja sen tehtävien hoidon turvaamisesta, yksityisten mediatalojen Yle-kritiikkiä lailla ei saatu sammumaan. Vaikka Ylessä hiljattain etsittiin säästöjä isoilla yt-neuvotteluilla ja irtisanomisilla, yksityinen puoli on sitä mieltä, että koko Ylen tehtävänmäärittely ja rahoitus pitäisi avata pian uudestaan.

Uusin keskustelu Yleisradion resursseista aukesi kesällä, kun Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio kirjoitti Ylen maksattavan tuotantokustannuksia suunnistuskisoilla ja kuljettavan mittavia henkilöstökaravaaneja tapahtumissa.

Lokakuussa Vainio kirjoitti valtion innovaatiotuen medialle olevan irvokas julkisuustemppu, kun Ylellä on aina käyttää omiin ideoihinsa moninkertaisesti enemmän.

Vainio ei ole yksin. Muiden mediatalojen johtajia ei tarvitse suostutella kertomaan kriittisiä näkemyksiään Ylestä.

 

Toki kaikkien mielestä on tärkeää, että maassa on laadukas julkisen palvelun toimija. Siihen hymistely loppuukin. Kriitikoille Ylen suuri vika on sen rahoituksessa ja roolissa.

”Ylen rahoitusmalli on hyvin epäonnistunut. Samalla, kun opetuksesta ja lapsilisistä leikataan, verorahaa annetaan sellaiseen, mihin on hyvät kaupalliset palvelut rinnalla”, sanoo monimediayhtiö Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini.

Soini ei sinänsä vastusta veromuotoista rahankeruuta Ylelle. Huonoa on hänestä se, että uusi laki toi Ylelle lisää rahoitusta ilman kunnon säätömahdollisuutta taloustilanteen mukaan. Ja se, että rahoilla tehtäviä asioita ei määritelty kunnolla. Verorahoilla ei pitäisi tehdä kaupallisen kaltaista radiota ja televisiota, esimerkiksi tosi-tv:tä ja formaattiohjelmia. Myös Ylen toiminta verkossa ylittää äyräät.

”Yle tekee käytännössä verkkolehtiä. Se on kaukana Ylen perustehtävästä, joka on tv- ja radiopuolella. Siellä Ylelle sopivia tehtäväalueita ovat uutiset ja ajankohtainen, kotimainen draama, isoimmat urheilukisat ja alueellinen tarjonta.”

Ylen resurssit harmittavat yksityisiä myös tuotekehityksessä. Maakunta- ja paikallislehtiä tekevän Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi pelkää Ylen pystyvän verovaroin kehittämään alueelliset palvelunsa maakuntalehtien ohi.

”Samaan aikaan meidän pitää itse löytää ansainta verkossa ja vähentää porukkaa.”

Pahimmillaan Yle voi hänestä tappaa kotimaiset kaupalliset tuotteet koko alalta.

”Kuluttaja häviää laadussa ja media-alan työpaikkoja katoaa. Tilalle tulevat ulkomaiset toimijat eivät ole sääntelyn piirissä. Kotimaisten toimijoiden pitäisi olla samassa kelkassa ylikansallisia vastaan.”

 

MTV on Ylen naapuri ja perinteinen, rakas kilpailija. Talojen välit ovat usein olleet hyvät. Silti Ylen ylivoima ärsyttää myös siellä.

Toimitusjohtaja Heikki Rotko sanoo, että Ylellä on varaa maksaa urheiluoikeuksista ja ulkomaisista laatusarjoista ylihintaa, mikä aiheuttaa markkinahäiriötä.

”Uutisissa ja ajankohtaisissa Ylen pitää silti olla vahva.”

Yle-rahoitukseen on tulossa muutos, kun eduskuntaryhmien puheenjohtajat päättivät keväällä jäädyttää Yle-veron indeksitarkistuksen ensi vuodelta. Rotkoa ja Sanoman Soinia epäilyttää Ylen tehokkuus.

”Yksityisellä puolella on ollut kovat kulukuurit, ja silti mediat toimivat ihan hyvin. Tervettä kulunmetsästysmentaliteettia pitäisi olla myös Ylessä. On selvää, että laadukkaan julkisen palvelun yhtiön pystyisi tuottamaan pienemmälläkin rahalla”, Rotko sanoo.

 

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen on viime aikoina joutunut vakavasti miettimään, mihin rahaa kannattaa muuttuvassa maailmassa laittaa. Silti Ylen nykyinen rahoituksen taso on hänestä oikea.

”Jos se olisi merkittävästi korkeampi, tulisi vaara lähteä tekemään asioita, jotka eivät meille kuulu. Jos se olisi alhaisempi, Yle ei pystyisi täyttämään laissa asetettua julkisen palvelun tehtävää.”

Se, että laki jättää päätäntävallan julkisen palvelun tehtävän toteuttamistavoista Ylelle, antaa Kivisen mielestä Ylelle tarpeellisen mahdollisuuden muuttaa tulkintaansa.

Sitä päätösvalta ei kuitenkaan tarkoita, että Yle tekisi surutta kaikkea.

Tyypillisimmin rajatapauksia on Kivisen mukaan viihteessä ja urheilussa. Helppo ratkaisu on ollut esimerkiksi formulat, jotka ovat Ylelle ”liian kaupallista” urheilua. Toisaalta Ylen on tehtävä viihdettä ja urheilua, jotta sen palvelut ovat tarpeeksi kattavat.

”Jos Yle tekisi vain marginaalisia asioita, perustetta laajalle verorahoitukselle ei olisi.”

Kivinen sanoo, että Yle-veron maksimi, tänä vuonna 143 euroa, on kohtuullinen. Hän kuitenkin korostaa, että päätös ja vastuu veron suuruudesta ja kohtuullisuudesta on lainsäätäjän, ei Ylen.

”Yle on toteuttaja. Meidän roolimme on tuottaa rahalle niin hyvää vastinetta, että päättäjät ja kansalaiset arvioivat, että rahaa kannattaa siihen laittaa.”

 

Lauri Kivinen ei osta kaupallisen puolen maalaamaa vihollisuusasetelmaa. Hänen mukaansa Ylen ei ole tarkoitus ajaa ketään ahtaalle vaan huolehtia siitä, että Suomessa säilyy monimuotoinen mediamaisema.

Lisääntyvä panostaminen verkkoon on Ylelle välttämätöntä ja osa sen uutta strategiaa. Kivinen toteaa, että sananvapausyhteiskunnassa kenelläkään toimijalla ei voi olla yksinoikeutta tiettyyn viestinnän muotoon tietyssä välineessä.

”Sitä paitsi monilla maakuntalehdillä on perinteisesti niin vahva asema, ettei Ylen tarjoama paikallinen vaihtoehto horjuta sitä. Valtakunnallisesti verkon suurimmat maksuttomat vyöryttäjät ovat iltapäivälehdet, ei Yle.”

Koko Suomen mediamarkkinasta Ylen osuus on 10 – 15 prosenttia. Mainosmarkkinasta se on nolla.

”Tämä selkiyttää merkittävästi meidän ja kaupallisten työnjakoa. Pohjoismaiden ulkopuolella mainosmyynti on sallittu käytännössä kaikissa eurooppalaisissa julkisen palvelun yhtiöissä.”

 

Tehokkuudessa Yle ei kalpene muiden rinnalla, vaikka parannettavaakin löytyy, sanoo Kivinen. Yhtenä tapana etsiä tekemistä, joka kannattaa korvata toisella, hän mainitsee juuri taannoiset isot yt-neuvottelut.

Niiden tuloksena Yleisradiolta saa potkut 74 vakituista työntekijää, ja määräaikaisten työsuhteiden käyttöä vähennetään.

Yt-neuvottelujen taustatekijöihin kuuluu Yle-veron indeksikorotuksen jäädyttäminen. Siitä ja kustannusten noususta johtuva säästötarve on noin kymmenen miljoonaa euroa.

”Juuri kun on pyritty saamaan vakaa ja selvä mekanismi, jotta rahoitukseen ei tarvitsisi aina palata”, Kivinen murehtii.

Rotko ja Soini eivät ole tarkistuksen kokoon tyytyväisiä.

”Onhan se aika pieni verrattuna esimerkiksi siihen, että MTV on pienentänyt vuositason kuluja 40 miljoonalla eurolla kahden viime vuoden aikana”, Rotko sanoo.

 

Yleisradiotoiminnan tutkija Marko Ala-Fossi Tampereen yliopistosta ei niele yksityisen median esittämää kritiikkiä.

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kaatunut sanomalehtiä ilman Yleisradion kaltaista julkista toimijaa. Ongelma on siinä, että printtipuolella on herätty turhan myöhään miettimään tulevaisuutta.”

Suomen printtilehdistön Ala-Fossi katsoo saaneen valtiolta vuosia avokätistä tukea Euroopan unionin yleisestä arvonlisäverolinjauksesta poikkeavan nolla-arvonlisäveron muodossa.

”Se on voinut ohjata yhtiöitä takomaan tulosta printistä. Volyymia ja rahavirtoja
on kuitenkin takavuosina ollut niin paljon, että jotain olisi kuvitellut jäävän investoitavaksi tulevaisuuteen.”

Ylen ja yksityisten selvempää työnjakoa vaatiessaan yksityisiltä mediataloilta on Ala-Fossin mielestä unohtunut muutama seikka.

Jos mahdollisuus, että Yle syrjäyttäisi yksityistä toimintaa, uhkaisi journalismin laatua ja monimuotoisuutta, yhtä lailla sitä uhkaisi Ylen poistuminen markkinoilta.

Siitä, että kansakunta haluaa käyttää 500 miljoonaa euroa vuodessa tukemaan omakielistä mediakenttää ja kulttuuria ylikansallisten toimijoiden puristuksessa, hyötyvät myös kaupalliset toimijat.

Ja: paitsi indeksitarkistuksella, Ylen rahoitus sitoutuu yleiseen taloustilanteeseen myös Yle-veron progressiivisuudella. Veronmaksajien pienenevät tulot pienentävät Yle-veron tuottoa.

 

Ala-Fossi ei usko, että Yleisradion rahoitusta aletaan heti vaalien jälkeen perkaamaan uudestaan. Nykyinen ratkaisu oli työn takana, eikä yleisradiotoiminta ole valtiollisissa menoerissä merkittävimmästä päästä.

”Mutta Ylen on 10 – 15 vuoden kuluessa yhä vaikeampi perustella olemassaoloaan ja rahoitustaan sillä, että se tavoittaa koko kansan.”

Ylen palveluja nyt eniten käyttävien suurten ikäluokkien rivit harvenevat. Nuoret ja muutkin käyttävät mediaa eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä.

”Ylen vahvuuksia tulevaisuudessa on se, että siihen luottavat sekä poliitikot että kansalaiset. Samanlaista sosiaalista pääomaa ei kaikilla eurooppalaisilla julkisen palvelun yhtiöillä ole.”

Avataanko se?

Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi perää valtiovallalta Suomen viestintäkentälle kokonaisstrategiaa. Sellaisen puuttuminen haittaa hänestä etenkin sanomalehtiyhtiöitä. Sanoman Pekka Soinin mielestä seuraavan hallituksen pitäisi miettiä Ylen rooli ja rahoitus uudelleen, yhdessä koko toimialan kanssa.

Neljästä suurimmasta eduskuntapuolueesta kokoomuksessa, keskustassa ja perussuomalaisissa ymmärretään vähintään jollain tasolla yksityisten toimijoiden Yle-kritiikkiä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheejohtajan Outi Mäkelän mukaan viime vuodet ovat olleet hyvin vaikeita yksityisille mediataloille, jotka joutuvat itse ansaitsemaan ja keräämään resurssinsa mainostajilta ja palvelujen tilaajilta.

Poliitikkojen mielestä asioiden ei ole kuitenkaan annettu vain olla. Yle joutuu osallistumaan taloustalkoisiin, kun Yle-veron indeksikorotus jäädytettiin ensi vuodelta.

SDP:n ryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ei ymmärrä Yle-kritiikkiä.

”Miksi kaupallinen media nähdään poikkeavana liiketoimintana? Ei esimerkiksi koulutuksen tai terveyspalveluiden kohdalla käydä keskustelua, että julkinen toiminta kaventaa yksityisen voitontavoittelun mahdollisuuksia.”

Mikään puolueista ei lupaa Yle-lain avaamista uudestaan. Selkeimmin sen ilmaisee Backman: uudistuksiin ei nyt ole sisällöllistä eikä ajallista tarvetta.

Toisaalta marraskuun alun kannat saattavat olla jo vanhentuneita. Kuun puolivälissä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi Helsingin Sanomille, että Yleisradion roolia pitäisi pohtia uudelleen vaalien jälkeen.

Saman jutun mukaan myös arvonlisäverotuksen korjaaminen lehdistölle edullisemmaksi kiinnostaa neljää suurinta puoluetta.

Nina Erho

Väki vähenee, työt lisääntyvät

Ylen yt-neuvottelujen jälkihoidon parissa työskentelevä pääluottamusmies Pirkko Epstein huokaa Yle-kritiikille syvään.

”Tuntuu, että keskustelussa heitellään ihan mitä sattuu. Jos Yleltä vähennettäisiin rahaa, se tuskin siirtyisi esimerkiksi lapsilisiin. Sitä paitsi Ylen tuottamat lastenohjelmat ja oppimismateriaalit ovat melkoinen lapsilisä.”

Epsteinin mielestä Ylen resurssien käytön arvostelu kertoo siitä, että asioita ei ole ajateltu loppuun saakka.

”Jos Yle liikkuisi pienemmällä kalustolla, esimerkiksi hiihtokisat olisivat lähinnä radioselostusta, kun ei olisi kuvaa reitin varrelta. Tai miten olisi jääkiekko-ottelu yhdellä kameralla? Televisiota ei voi tehdä kuten lehtijuttuja.”

Ylen uutta strategiaa on lisätä ostopalveluja. Epstein sanoo työntekijöiden ymmärtävän yhteistuotannot ja indie-ostot tiettyyn rajaan saakka mutta ei ostamisen ja kumppanuuksien nousemista itsetarkoitukseksi.

”Toisaalta nykyisetkin ostot laittavat paljon verorahaa yksityisille yrityksille kiertämään.”

Väitteet Ylen tehottomuudesta kyllästyttävät Epsteinia eniten.

”Väki on koko 2000-luvun ajan vähentynyt, ja ohjelmien määrä kasvanut. Täällä talossakin luullaan, että on mahdollista satsata yhä uuteen samalla tai vähemmällä väellä ilman, että se vaikuttaa palveluihin ja ohjelmien laatuun.”

Ylen pakkoa panostaa verkkoon työntekijäpuoli ymmärtää. Eri mieltä johdon kanssa ollaan siitä, miten verkkopuolta parhaiten kehitetään.

”Kolmessa vuodessa noin 250 henkilöä saavuttaa eläkeiän, joten vähennykset olisi voinut hoitaa pehmeämmin. Myös se huolettaa, että sisältö jää sivuosaan.”

Nina Erho