Liitto

Naistoimittajan euro halpeni

Naistoimittajien kokonaisansio on kehittynyt miestoimittajien ansioita heikommin, kertoo Journalistiliiton teettämä tuore työmarkkinatutkimus.

Naistoimittajien kokonaisansio on kehittynyt miestoimittajien ansioita heikommin, kertoo Journalistiliiton teettämä tuore työmarkkinatutkimus. Naisten keskimääräinen kokonaisansio on noussut kahdessa vuodessa 67 euroa, miesten ansio taas 142 euroa. Palkkaeroja kuvaava naistoimittajan euro on halventunut 93 sentistä vajaaseen 92 senttiin. Mediaanipalkoissa ero on pysynyt samana kuin vuonna 2012, noin seitsemässä prosentissa.

Miestoimittajat tienaavat edelleen naisia enemmän lähes kaikissa ikä-, koulutus- ja tehtäväryhmissä. Muuttunut ei myöskään ole se, mitä aihealuetta seuraavat toimittajat tienaavat parhaiten. Työmarkkinatutkimuksen palkkakuninkaita ovat talouteen, politiikkaan ja työmarkkina-aiheisiin keskittyvät toimittajat. Välineistä parhaimmat ansiot saa MTV:n ja Nelosen leivissä, missä tehdään myös eniten vuorotöitä. Keskimäärin toimittaja saa kuussa 3 625 euroa ennen veroja.

Journalistiliitto teettää palkkatutkimuksia noin kahden vuoden välein. Tutkimuksen teki TNS Gallup.

Lue lisää aiheista: