
Journalistiliitto on tehnyt kolme uutta sopimusta itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista.
Liitto sopi freelancetyön ehdoista syyskuussa Paperiliiton ja Posti- ja logistiikka-alan (PAU) unionin kanssa ja lokakuun alussa Teollisuusliiton kanssa.
Näin ollen Tekijä, Paperiliitto– ja Reitti -lehdet maksavat jatkossa lehtiin tehdystä freelancetyöstä liiton ajamien työehtojen mukaisesti. Palkkiot nousevat jatkossa alan työehtosopimusten mukaisesti.
Aiemmin Journalistiliitto on tehnyt samanlaisen sopimuksen Rakennusliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton, Demokraatin, Arbetarbladetin, Kansan Uutisten ja Art House -kustantamon kanssa.
”Kymmenen uutta kollektiivista sopimusta vuoden aikana on saavutus sinänsä. Olemme pidemmällä kuin mikään muu ammattiliitto Suomessa”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.
Sopimukset mahdollisti EU-komission linjaus vuodelta 2022. Sen mukaan yksinyrittäjät voivat tietyissä olosuhteissa neuvotella kollektiivisesti rikkomatta EU:n kilpailusääntöjä.
Jatkossa liitto pyrkii tekemään sopimuksia myös isompien toimijoiden kanssa.
”Ylen kanssa käymme parhaillaan neuvotteluja keväällä sovitun aiesopimuksen pohjalta. Medialiiton kanssa olemme sopineet tapaavamme syksyn aikana kilpailuviranomaisia. Tarkoitus on kuulla KKV:n näkemyksiä itsensätyöllistäjien kollektiivisista neuvotteluista toimialalla”, Savolainen sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom