Media-ala

Otavamedia irtisanoo Annan ja Kotilieden printtitoimittajat – ”He ovat tehneet työtään suurella ammattiylpeydellä”

Otavamedia irtisanoo muutosneuvottelujen seurauksena Annasta ja Kotiliedestä yhteensä seitsemän printtitoimittajaa, minkä lisäksi kaksi työntekijää otti vapaaehtoisen paketin.

Otavamedian naisten- ja perhelehtiä koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Yhtiö irtisanoo niiden seurauksena Annan ja Kotilieden printtitoimittajat. Irtisanottavia on yhteensä seitsemän, minkä lisäksi kaksi työntekijää otti vapaaehtoisen paketin.

Kyseessä on iso toimintamallin muutos, pääluottamushenkilö Tomi Peurakoski sanoo.

Annan ja Kotilieden printit siirtyvät ostopalveluun, eli niiden jutut aletaan tehdä täysin freelancevetoisesti. Nettiä kehitetään, mutta printin jutut tullaan ostamaan täysin ulkopuolelta”, Peurakoski kertoo.

Peurakosken mukaan malli ei ole Otavamedian lehdissä uusi, mutta isoissa naistenlehdissä se ei ole ollut käytössä.

”Suren erityisesti sitä, että irtisanottavat ovat pitkän linjan toimittajia. Moni on ollut talossa parikymmentä vuotta töissä. Siinä lähtee niin paljon tietoa ja asiantuntemusta tästä talosta pois”, Peurakoski sanoo.

”He ovat tehneet työtään suurella ammattiylpeydellä. Ennen kuin irtisanottavat olivat selvillä, eräskin toimittaja otti minuun yhteyttä, että jos hänellä jää yksi hyvä artikkeli kesken, saako hän tehdä sen loppuun. Miten ylpeästi he ovat työtään tehneet, ja nyt joutuvat lähtemään.”

Juttujen ostaminen ulkoa vaatii entistä enemmän tietotaitoa ja työtä juttuja ostavilta toimittajilta.

”Yksi vaihtoehto toki on, että irtisanotut alkavat tehdä talolle juttuja freelancereina.”

Peurakosken mukaan yhtiö aikoo nyt panostaa Annan ja Kotilieden nettiin, koska suurin osa lukijoista lukee niitä nykyään netistä. Nettitoimittajat ja -tuottajat jäävät taloon.

”Työnantajan mukaan nettiä yritetään tehdä entisellä tavalla ja jopa paremmin kuin nyt. Ja verkkoon kirjoittavat toimittajat voivat halutessaan tehdä myös printtiä.”

Tähän asti lehtien toimituksissa on Peurakosken mukaan ollut pääsääntöinen jako siihen, ketkä toimittajista tekevät printtiä ja ketkä nettiä.


Otavamedia piti muutosneuvottelujen seurauksista henkilöstöinfon tänään 22. tammikuuta.
Peurakosken mukaan tunnelma oli tyrmistynyt.

”Kyllähän tämä oikeasti masentaa. Ja mitä tapahtuu jäljelle jääville? Kun organisaatio muutetaan, kauanko menee, että hommat taas toimivat?” Peurakoski sanoo.

Henkilöstö toi esiin infossa myös, että irtisanottavien toimittajien hyviä suhteita esimerkiksi julkkiksiin tulee olemaan vaikea korvata.

”Miten voidaan taata sama journalistinen taso ja sitoutuneisuus? Jos juttuja aletaan nyt heti ostaa ulkoa, löytyykö niille nopeasti tekijät? Ei niitä käden käänteessä tehdä”, Peurakoski sanoo.


Otavamedian muutosneuvottelut alkoivat 14. tammikuuta ja päättyivät 21. tammikuuta. Ne siis ne kestivät vain viikon, mikä on viime kesänä uudistuneen yhteistoimintalain mukaista.

Peurakosken mukaan neuvottelut sujuivat asiallisesti. Viikon aikana neuvottelijat kokoontuivat lähes joka päivä, joten neuvottelukertoja oli lopulta saman verran kuin aiemmissa pidemmissä neuvotteluissa.

”Inhottavasti sanottu, mutta tehokkaat yyteet. Vaihtoehtoja mietittiin joka päivä”, Peurakoski sanoo.

Miten henkilöstön edustajat ehtivät miettiä irtisanomisille vaihtoehtoisia ehdotuksia tällä tahdilla?

”Kun työnantaja esitteli tämän uuden toimintamallin, siitä näki, että kirjoittavia toimittajia ei enää printissä ole. Siinä oli ylipäätään hankala esittää vaihtoehtoja”, Peurakoski sanoo.

Luottamushenkilöt kuitenkin ehdottivat, että irtisanomisuhan alla olleita toimittajia olisi siirretty verkkotoimittajiksi tai ostavaksi tuottajaksi eli osa-alueille, joita yhtiö aikoo nyt vahvistaa. Tätä työnantaja ei kuitenkaan ottanut huomioon.

Työnantaja perusteli neuvottelujen alussa työpaikkojen vähentämisaikeita painettujen lehtien lukijamäärän vähenemisellä. Se on ilmiö, joka vaivaa kaikkia printtilehtiä, Peurakoski sanoo.

”Mietin, kuinka laaja uhka tämä on muissakin mediataloissa. Jos printtilukijamäärä vähenee suurin piirtein kymmenen prosenttia vuodessa, ei tarvitse kummoinen matemaatikko olla, kun näkee, että kohta ei lukijoita ole tarpeeksi. Milloin alkaa printin oikea kuolema? Se pelottaa”, Peurakoski sanoo.

”Kuinka kauan voidaan tehostaa nettiä ja säästää printistä? Koko ajan tietenkin toivotaan, että netistä tulisi mediataloille enemmän rahaa.”

Muutosneuvottelujen alussa työnantaja ilmoitti niiden koskevan 40 työntekijää. Neuvottelut koskivat kaikkia Otavamedian naisten- ja perhemedian toimituksia lukuun ottamatta Seuraa, Koululaista ja Hymyä. Neuvottelujen piiriin kuuluivat Anna, Kotiliesi, Deko, Viva, Tv-maailma, Kaksplus ja Maalla-lehti.

Neuvottelujen aluksi työnantaja ilmoitti vähennystarpeeksi enintään yhdeksän työntekijää.

OIKAISU 23.1. klo 10: Muutosneuvottelujen jälkeinen henkilöstöinfo oli 22. tammikuuta. Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että 12. tammikuuta.

Journalisti
Yleiskatsaus