Liitto

Puheenjohtajaehdokkaat kokoontuivat tentattaviksi – freelancereiden työehdot ja liiton talous puhuttivat  

Journalistin päätoimittaja Marja Honkonen (vas.) juonsi puheenjohtajaehdokkaiden keskustelun. Keskustelemassa Matleena Kuusela (toinen vas.), Marjaana Varmavuori, Jani Tanskanen ja Maria Markus.

Journalistiliiton puheenjohtajaehdokkaat kohtasivat tiistaina 4.3. Journalistin ja Journalistiliiton järjestämässä vaalikeskustelussa. Ehdokkaiden välille ei lämminhenkisessä keskustelussa syntynyt suuria erimielisyyksiä. 

Ehdokkaista Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöitä edustava Matleena Kuusela, Suomen freelance-journalistien Maria Markus ja Radio- ja televisiotoimittajien liiton Jani Tanskanen työskentelevät freelancereina.  

Kaikki ehdokkaat pitivätkin odotetusti freelancereiden aseman, palkkioiden ja työehtojen parantamista Journalistiliiton tärkeänä tehtävänä – myös tentissä ainoana työsuhteisia edustanut Helsingin Seudun Journalistien Marjaana Varmavuori.  

Markus sanoi näkevänsä freelancereiden asemassa valoa tunnelien päässä. Journalistiliitto solmi tämän viikon alussa Yleisradion kanssa aiesopimuksen Ylelle työskentelevien itsensätyöllistäjien työehtoja koskevista neuvotteluista.  

”Viimeisimmän työmarkkinatutkimuksen mukaan vain yhdeksän prosenttia freelancereista pystyy neuvottelemaan työehdoista toimeksiantajansa kanssa”, Markus sanoi. 

”Yksittäinen freelancer on pieni tekijä mediataloon verrattuna. Tässä on edelleen hirveästi työsarkaa.” 

Jani Tanskanen huomautti liiton ottaneen freeasioissa merkittäviä askeleita jo Hanne Ahon puheenjohtajakaudella.  

”Freet nousivat ilahduttavasti toiminnan keskiöön. Muun muassa Mediakunnan perustaminen on siitä esimerkki”, Tanskanen sanoi.  

Varmavuoren mielestä liiton aiesopimus Ylen itsensätyöllistäjien neuvotteluista on hyvä avaus. Liiton ei muutenkaan pidä tyytyä jo olemassa oleviin keinoihin.  

”Itsensätyöllistäjien työehdot on voitava kytkeä tes-neuvotteluihin”, Varmavuori sanoi.  

Kuuselan mukaan on tärkeää jakaa yrittäjänä työskenteleville tietoa siitä, että hekin voivat liittyä Journalistiliittoon.  

”Kaikki eivät sitä tiedä, ja meidän alallamme on paljon monille toimeksiantajille aika hurjilla työehdoilla työskenteleviä yrittäjiä”, Kuusela sanoi.  

Keskusteluissa palattiin toistuvasti myös tv- ja elokuvatuotannoissa tai muissa epäsäännöllisissä töissä työskentelevien aseman parantamiseen.  

Liiton taloustilanteesta keskusteltaessa ehdokkaiden näkemykset osittain erosivat toisistaan. Liiton toiminta on ollut vuosien ajan tappiollista. Talous on pysynyt plussan puolella pääasiassa sijoitustoiminnan tuottojen ansiosta.  

Tanskanen väläytti yhtenä keinona entistä hieman suuremman riskinoton hyväksymistä liiton sijoituksissa. Markus vastasi suhtautuvansa tähän keinoon varauksella. Varmavuori ei nähnyt taloustilanteessa suurta huolen aihetta, jos varat käytetään viisaasti muun muassa jäsenhankinnan tehostamiseen.  

Journalistiliiton valtuusto valitsee uuden puheenjohtajan perjantaina 14. maaliskuuta. Puheenjohtajan kausi on poikkeuksellisesti kaksivuotinen Hanne Ahon erottua tehtävästään kesken kautensa tämän vuoden tammikuussa.  

Voit katsoa koko vaalitentin tästä linkistä.