Jatkoa luvassa? Journalistirock oli jymymenestys

Kuva: Leena Koskela

Nelisensataa tyytyväistä kävijää, esiintymisen iloa hehkuvia bändejä ja Kulttuuriareena Glorian kuluvan vuoden ennätys virvokkeiden myynnissä. Perjantaina 17. lokakuuta koettu kaikkien aikojen ensimmäinen Journalistirock oli menestys oikeastaan kaikilla mittareilla. Konsertin puuhamiehet vakuuttavat, että Journalismin päivän puoliviralliset jatkobileet järjestetään ensi vuonnakin, mikäli suinkin mahdollista.

Journalistin vuorotteluvapaataan viettävä toimitussihteeri Manu Marttinen uumoilee soittaville mediatyöläisille tarkoitetun konsertin järjestämisen olevan toisella kerralla ensimmäistä kertaa hieman pienempi ponnistus.
”Mitään varmaa en osaa vielä ensi vuodesta sanoa, mutten myöskään keksi syytä, ettei Journalistirockin järjestäminen onnistuisi jatkossakin. Onnistuihan se nytkin.”

Illan järjesti talkootyönä ryhmä media-alan ammattilaisia, kuitenkin Journalistiliiton ja muiden sponsorien tuella. Marttinen sanoo sekä Glorian henkilökunnan että esiintyjien ja tuomareiden olleen iltaan tyytyväisiä.
”Moni ei usein pääse soittamaan näin isolle ja näin täydelle salille.”

Journalistirockin parhaaksi yhtyeeksi tuomaristo valitsi jo vuodesta 2008 toimineen, melodisen riehakkaalla punkillaan yleisön loppuillasta lumonneen Liquid Sistersin.
Yhtyeen kitaristi, Ylellä toimittajana ja ohjaajana työskentelevä Pia Asikainen sanoo voiton olleen yhtyeen paras saavutus ”mitä bändikilpailuihin tulee.”
”Osa bändistä ei kylläkään tiennyt soittavansa kilpailussa. He uskoivat soittavansa tavallista festivaalikeikkaa.”

”Kaikkea kusista paskaa” vastaan ja pienen ihmisen sekä hyvinvointiyhteiskunnan puolesta kantaaottava Liquid Sisters on julkaissut yhden ep-levyn sekä aiemmin tänä vuonna kokopitkän Greatest Shits -albumin.