Työskentelin vakituisena politiikan toimittajana 1980- ja 1990-lukujen taitteessa noin kahdeksan vuotta. Tuohon aikaan alkoholi ei näytellyt enää niin suurta osaa toimittajan työssä kuin vuosikymmen tai pari aiemmin – ainakin, jos legendoihin on uskominen. Toki raittiita ja vähemmän raittiita toimittajia lienee ollut kaikilla vuosikymmenillä.
Joka tapauksessa 1990-luvun alkupuoliskolla sain kutsun niin viinatoksiseen tilaisuuteen, etten ollut urallani aikaisemmin törmännyt. Kyse ei ollut iltatilaisuudesta, vaan normaalista lounasinfosta, jossa Energiateollisuuden toimitusjohtaja ja Metallityöväen liiton viestintäpäällikkö lobbasivat ydinvoimaa. Sehän ei tuohon aikaan ollut yhtä suosittu energianlähde kuin nykyisin.
Ehkäpä siitä syystä lobbarit halusivat vahvistaa sanomaansa viinejä vahvemmilla lounasruokajuomilla: infotilaisuuteen tuotiin täysin varusteltu viinakärry eli Koskenkorvaa, vodkaa, viskiä, konjakkia, giniä ja mitä niitä nyt olikaan.
Toimittajien kunniaksi on sanottava, että ainakaan minun silmin kukaan infotilaisuuteen osallistuneista ei viinaksiin kajonnut. Lounas syötiin ja info kuunneltiin, toki lounasviinin kera, mutta sitten pitikin lähteä toimituksiin juttuja tekemään.
Ehkä tarinan opetus on siinä, että viinaksien sijaan ydinvoiman puolesta on sittenkin toiminut paremmin fossiilisten energialähteiden aiheuttama ilmastonmuutos. Ja lähes ainahan liiallinen öljyn ja viinan käyttö ovat olleet turmioksi.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom