Fikseri – kuka muu muka

Toimin fikserinä ranskalaiselle tv-tuotantoyhtiölle Kuusamossa syksyllä 2022. Yhteistyö alkoi tuskastuneissa tunnelmissa. Minut oli pyydetty hakemaan ohjaaja ja kuvaaja lentokentältä, mutta kukaan ei ollut kertonut, että vuokra-autoon pitäisi mahtua myös kymmenen laatikollista kuvauskalustoa. Kaikeksi onneksi meille löytyi lennossa pakettiauto – tosin en ollut koskaan ajanut sellaista, eikä toisen auton maksua saatu takaisin.

Sanotaan, että alku aina vaikeaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tässä tapauksessa lopussa seisoi enää kaksi kolmesta. Toisena päivänä kuvaaja nimittäin teloi jalkansa portaissa. Koska fikserin tehtävänä on tehdä työtä käskettyä, nostin käteni lippaan ja siirryin ensiaputehtäviin. Loppupäivä vierähti päivystyksen ikuisuusjonossa väitellen muun muassa siitä, kuuluuko maito kahviin (ranskalaisten mielestä ei, koska maito on myrkkyä).

Kaikki loppuu aikanaan – ellei sitten ala alusta uudestaan. Kun viimeisenä päivänä ajelin kohti Kuusamon lentokenttää, vierelläni puhuttiin ranskaksi jotain, mitä en jaksanut enää yrittää ymmärtää. Kävi ilmi, että olisi kannattanut. Hetki myöhemmin seisoin lähtöaulassa puulla päähän lyötynä: ohjaaja oli lähtenyt lennolle, ja kuvaaja seisoi vierelläni vilkuttamassa. Hän oli päättänyt jäädä Suomeen toipumaan. Mutta kuka veisi hänet hotelliin ja apteekkiin? Syvä huokaus, käsi lippaan: kuka muu muka?

Tästähän minulle maksetaan. Paitsi, ettei edes maksettu. Tuotantoyhtiön mielestä pestini päättyi siihen, kun ohjaajan lento lähti Pariisiin.

Mitä sinulle on sattunut ja tapahtunut? Lähetä tarinasi osoitteeseen journalisti(at)journalistiliitto.fi