”Sanomalehtitekstin vankka kehikko on yleiskieli, josta poikkeaminen pistää silmään”, kirjoittaa Ville Eloranta.
Kielenhuoltaja saa toisinaan maistaa omaa lääkettään. Helsingin Sanomat julkaisi joulun alla analyysini oikeusasiamiehen ratkaisusta, jossa moitittiin nimiä Traficom (virallisesti Liikenne- ja viestintävirasto), Väylä (virallisesti Väylävirasto) ja Traffic Management Finland (virallisesti Traffic Management Finland). Päädyin käyttämään organisaatioista kerran sanaa pulju.
Eräs lukija oli syvästi harmissaan ratkaisustani. ”Onko tämä nyt uutta internet-puhetta, jossa kirjoittajan asenteellinen puhekieli sotketaan iloisesti muuten asiapitoisen analyysin yhteyteen?” hän kysyi sähköpostitse ja kertoi työskennelleensä parissakin ”puljussa”.
Vastasin, että muussa kuin puhtaassa uutistekstissä voi välillä harkitusti käväistä yleiskielen ulkopuolella eikä Kielitoimiston sanakirja määrittele puljua lainkaan halventavaksi tai vähätteleväksi. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.
Sanomalehtitekstin vankka kehikko on yleiskieli, josta poikkeaminen pistää silmään. Toisaalta yleis- ja arkikielen raja voi olla häilyvä. Esimerkiksi runsaat 50 vuotta sitten katsottiin arkisiksi flunssa ja purkki. Kyltti pääsi yleiskieleen vasta vuonna 2008.
Arkisuudessakin on aste-eroja: meinata-sanan käyttö lehdessä saa monet suivaantumaan, mutta parkkipaikkaa tuntuu harva edes hahmottavan epäviralliseksi. Kielikello-lehden tuoreimmassa numerossa taas pohditaan isosti-sanaa, jonka katsotaan sopivan esimerkiksi viihdesivujen juhlareportaasiin mutta ei niinkään uutiseen suuronnettomuudesta.
Myös makuja on monia. Siinä missä joku sallii uutistekstiinkin rennohkon otteen, joku toinen ei halua arkikieltä edes keveään kolumniin – ja kuten nähtiin, tyylisärö synnyttää pahimmillaan vaikutelman nihkeästä suhtautumisesta.
Siispä pahoittelut virastoväelle: tarkoitukseni ei ollut vähätellä työtänne.