Pääkirjoitus

Jäsenten asialla

Pääkirjoitus.

Journalistiliiton tuoreen jäsentutkimuksen viesti on myönteinen: jäsenet tuntevat liiton varsin hyvin ja luottavat sen toimintaan. Luottamus liittoon on voimistunut edellisen, vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen jälkeen.

Aivan kaikki eivät ole asioiden tilasta samaa mieltä. Laajaa vaihtelua esiintyy myös silloin, kun jäsenet asettavat toiminnan lohkoja tärkeysjärjestykseen ja arvioivat liiton onnistumista tärkeiksi katsomissaan tehtävissä.

Tutkimus antaa kuitenkin hyvä kuvan siitä, millä tolalla asiat ovat ja mihin suuntaan liitto on menossa. Laajan tutkimusmateriaalin vasta aluillaan oleva erittely tuottaa tietoa toiminnan kehittämiseen.

Liiton tehtävä on palvella jäseniään. Siksi jäsentutkimuksen tuloksia pitää arvioida erityisen huolellisesti. Kehitystyössä keskeistä on löytää keinoja, joilla luottamusta vahvistetaan entisestään. Täysin vastakkaiset toiveetkin on punnittava, ja niiden taustat on tutkittava, jotta voidaan muodostaa luotettava kuva toiminnan suuntaamisen pohjaksi.

Tärkeää on miettiä, miten eri jäsenryhmien ja erilaisissa työelämän tilanteissa olevien jäsenten tarpeet otetaan huomioon. Aiemmin epätyypillisiksi luonnehditut työnteon muodot ovat arkipäiväistyneet. Freelancerien ja muiden itsensä työllistäjien määrä kasvaa. Liiton jäsenten ammattien ja ja työtehtävien kirjo laajenee.

Jokaisella jäsenellä on oikeus odottaa, että liitto lunastaa hänelle antamansa lupauksen.

Jäsenten aineellinen edunvalvonta on ammattiliiton toiminnan kovaa ydintä. Siihen kuuluu muun muassa juuri nyt kovilla kierroksilla käyvä työehtosopimustoiminta. Se kattaa liiton tarjoamat lakipalvelut ja neuvottelutuen yt- ja muissa kriisitilanteissa. Erittäin tärkeä on myös ammattiliiton kautta järjestetty työttömyysturva.

Journalistiliitossa korostuu myös ammatillinen edunvalvonta. Jäsenet edellyttävät, että liitto on aktiivinen ammattietiikan vaalija ja ammatillisen koulutuksen edistäjä – jopa sen tarjoaja. Monelle liitto on merkittävä kollegiaalinen yhteisö, pressikortti tärkeä työkalu ja joukkoon kuulumisen tunnus.

Ydintoiminnan vahvistaminen on mahdollista samaan aikaan, kun uutta toimintaa kehitellään. Freelancereita ja muita keikkatyöläisiä palveleva Mediakunta on tästä hyvä esimerkki. Myönteisiä tuntemuksia on herättänyt myös liiton tarjoama uravalmennus. Jäsenten tarpeisiin syntyneitä palveluja molemmat.


Lue lisää