Avataan algoritmit

Algoritmi on nostanut lukuisia valeuutisia Facebookin ”trendaavien” uutisten listalle. Googlen hakualgoritmi puolestaan on tarjonnut kansallissosialismista tietoa etsineille suomalaiskäyttäjille ensimmäisenä hakutuloksena Suomen vastarintaliikettä. Algoritmi siis antaa natsien itsensä määritellä, mitä se kansallissosialismi olikaan.

Google Photosin algoritmi taas merkkasi taannoin tummaihoiset ihmiset gorilloiksi, ihan omin nokkinensa.

Uberin itseohjautuva auto ajoi San Franciscon keskustassa vilkkaalla kadulla punaisia päin. Googlen vastaava auto törmäsi bussiin.

Kuluvana vuonna on käyty enemmän julkista keskustelua algoritmeista kuin koskaan ennen. Jo on aikakin. Koodinpätkillä kun on yhä enemmän vaikutusta todellisten ihmisten arkipäivään, tapahtui se sitten verkossa tai kadulla. Ensin mainitussa moni meistä viettää tuntikausia joka päivä, jälkimmäisessä taas voi jäädä itseohjautuvan auton alle.

Siksi toimittajien pitäisi pystyä tutkimaan, mitä tärkeät algoritmit pitävät sisällään. Ongelmana on, että suuret nettifirmat pitävät algoritmejaan liikesalaisuuksina, joita varjellaan ulkopuolisten kriittisiltä katseilta.

Miten tehdä journalismia mustista laatikoista, jos laatikoiden sisään ei millään pääse kurkistamaan? Se ei ole helppoa, mutta kekseliäs voi löytää kiertotien.

Verkkolehti ProPublica raportoi Yhdysvaltain tuomioistuinten laajalti käyttämistä tietokoneohjelmista, jotka ennustavat rikoksentekijän riskiä tehdä uusia rikoksia. Jotkut ovat saaneet kovennettuja tuomioita algoritmien laskemien ennusteiden perusteella. ProPublican selvityksen mukaan erään firman algoritmi suosii valkoisia ja antaa tyypillisesti afroamerikkalaisille huonomman riskiarvion.

Marylandin yliopiston journalismin professori Nick Diakopoulos on osoittanut muun muassa, että Uber-autojen odotusajat ovat pidempiä afroamerikkalaisten asuinalueilla ja että Googlen hakutulokset suosivat demokraatteja republikaanien sijaan.

Aiheesta taannoin Helsingin Tutki-konferenssissa puhunut Diakopoulos totesi, että kiistattomien todisteiden hankkiminen voi olla hyvin hankalaa. Hän on pystynyt kiertämään mustan laatikon ongelman ja keräämään itse dataa algoritmien toiminnasta. Ilman sisäpiirin tietoa vaikeinta on silti vastata journalismin peruskysymykseen: miksi algoritmi toimii niin kuin se toimii?

Onko vinouman taustalla harkittu ominaisuus vai puhdas moka? Kummassakin tapauksessa digipalvelujen käyttäjillä pitäisi olla oikeus tietää.

Mikään teknologia sinänsä ei ole lähtökohtaisesti hyvä tai paha, mutta ei se ole myöskään neutraali. Koodin ja algoritmien kirjoittajat vaikuttavat – usein tiedostamattaan – lopputuloksen toimintaan. He siirtävät omia näkemyksiään ja ennakkoluulojaan digipalvelujen ominaisuuksiksi.

Tutkivasta algoritmijournalismista on toistaiseksi varsin harvoja esimerkkejä. Se on jälleen yksi osoitus siitä, että toimituksiin tarvitaan aivan uudenlaisia taitoja.