Rohkea teema Juhlaviikoilla

Olin parikymppinen kesätoimittaja Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa, kun sain hoidettavakseni Helsingin juhlaviikkojen tiedotustilaisuuden. Se pidettiin Lasipalatsin yläkerran kokoustilassa.

Saavuin paikalle ja esittäydyin ovella seisovalle naiselle. ”Voi kun kiva, että Helsingin Sanomiakin kiinnostaa”, hän sanoi ilahtuneena. Ohimenevän hetken pidin kommenttia vähän omituisena, olihan Hesari Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppani ja kirjoittaisi festivaalista lähes joka päivä.

Mutta olipa hyvät tarjoilut. Croissanteja, briejuustoa, parmankinkkua, rypäleitä, kuumaa kuohkeaa maitoa kahvin kanssa. Keräsin täyden tarjottimen ja menin pöydän ääreen toisten joukkoon.

Valkokankaalle ilmestyi miehen sukuelin. No nyt on rohkea teema Juhlaviikoilla, ajattelin ja pakkasin briejuustoa croissantin väliin.

Nainen aloitti johdannon miehen eturauhasen terveydestä. Meni viisi minuuttia. Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta, että eturauhanen oli esillä huomattavan paljon. Selvästi enemmän kuin kulttuuri. Tuli tilastoja, tuli lähikuvia. Ei sanaakaan Huvila-teltasta.

Valitsin tyylikkään vaihtoehdon. Jätin överin brunssilautaseni siihen ja työnsin tuolini taaksepäin. Tuolinjalat kirskahtivat lattiaa vasten, päät kääntyivät, mutta pidin katseeni alhaalla. Nousin ja kävelin ulos huoneesta sanomatta kenellekään mitään.

Viereisessä kokoushuoneessa minua jo odoteltiin. Sain kangaskassin, lisää rypäleitä. Pekka Kuusisto soitti viulua. En koskaan kertonut tapauksesta esimiehelle.