Sananvapauden vapaamatkustajat

”Ei tule vaivatta vapaus” on fraasi, joka tunnetaan Veijo Meren Suomen itsenäistymisvaiheita käsittelevän kirjan nimestä.

Lausahduksen perimmäistä alkuperää en tiedä, mutta työskenneltyäni viisi kuukautta Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana olen vakuuttunut, että se pitää paikkansa.

Suomalainen lehdistönvapaus perustuu pitkälti median itsesääntelyn toimivuuteen. Sen ylläpitäminen vaatii älyttömästi työtä ja vaivaa, kiusallista yksityiskohtien hinkkaamista, tulkintaerimielisyyksistä kinastelemista ja rasittavien pelisääntöjen noudattamista.

Neuvoston jäsenet uhraavat ison osan kokousta edeltävästä viikonlopusta päätösmateriaalin lukemiseen. Itse kokous kestää neljä viisi tuntia. Ja kaikki tämä on käytännössä vapaaehtoistyötä: journalistijäsenille maksetaan 25 euron kokouspalkkio, yleisön edustajille pari kymppiä enemmän.

Vielä suurempaa tuskaa järjestelmä tuottaa päätoimittajille. Kanteluihin vastaamiseen tuhraantuu aikaa, ja neuvoston ratkaisut ovat usein hankalia rajatapauksia, joita ei ole helppoa hyväksyä. Jupinaa kuuluu.

Suomalaiset mediat ovat kuitenkin aina julkaisseet langettavat päätökset. Juuri tämä katkeran kalkin nieleminen on tehnyt järjestelmästä uskottavan.

Työläintä on kuitenkin Journalistin ohjeiden noudattaminen. Toimittajien elämä olisi helppoa, jos he voisivat julkaista samanlaista faktojen osalta tarkistamatonta mielipidetekstiä kuin itsenäiset bloggaajat. Jutut olisivat paljon vetävämpiä, jos journalisti voisi harrastaa sellaista yksipuolista mollaamista, jota some-maailma rakastaa. Se ei kuitenkaan käy. Journalisti ei saa jättää kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuvaa henkilöä tai tahoa kuulematta.

Median itsesääntely vaikuttaa kuin rokotusohjelma. Kun riittävän suuri määrä medioita toimii vastuullisesti, joukkoon mahtuu yksi JSN:ään kuulumaton Hommafoorumi ja pari epäasiallista bloggaajaa ilman, että sananvapaus kärsii.

Loputtomiin tämä ei riitä. Kun JSN:n arvostus on kasvanut, nettiin on ilmestynyt julkaisualustoja, jotka antavat ymmärtää noudattavansa Journalistin ohjeita, mutta eivät kuulu JSN:n piiriin. Ne ovat kuin perusteettomilla reilun kaupan merkinnöillä hämääviä kauppiaita. Jos eettisiin periaatteisiin viitataan ilman että ollaan mukana niiden noudattamista kontrolloivassa järjestelmässä, se vie uskottavuuden myös rehellisiltä kauppiailta.

Sananvapauden vapaamatkustajat ovat samanlainen riski kuin lapset, jotka jätetään rokottamatta. Kun esimerkiksi Vastavalkea-sivusto tai journalismin joukkorahoitusalustaksi itseään kutsuva Rapport eivät kuulu JSN:ään, niiden julkaisemista jutuista voi kannella vain oikeuteen. Kun tällainen yleistyy, lainsäädäntö tiukkenee ja sananvapaus heikkenee.

JSN:n jäsenyys maksaa yksittäisille medioille 350 euroa vuodessa, mutta halvemmallakin pääsee mukaan, kun liittyy johonkin kustantajajärjestöön. Esimerkiksi Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsenmaksu on 98 euroa. Rahasta jäsenyyden ei siis luulisi olevan kiinni.

Mutta onhan niiden Journalistin ohjeiden noudattamisesta toki kovasti vaivaa.