Somedia

Tiedättehän, että liikaa sankariheviä nauttinut yöllinen Facebook-päivitys nousee jopa kansainväliseksi uutisaiheeksi. Kekkosen aikaan eliitin känninen mölinä imeytyi kabinetin kokolattiamattoon. Nyt se on kaikkien huulilla, saa aikaan lähihistorian suurimman mielenosoituksen.

Jos joskus pohdittiin, miten some tulee muuttamaan tiedonvälitystä, niin osaamme nyt vastata. Valtavasti.

140 merkin Twitter-päivitys leviää paremmin kuin mikään lehti tai tv-ohjelma. Reaktiot ovat nopeampia. Reagoijia on enemmän kuin ennen ja he ryhmäytyvät nopeammin. Polittinen rälssi ei ohjaa tapahtumia entisenkään vertaa.

Pitäisikö paikkansa myös seuraava: nykyinen sosiaalinen media suosii innostusta, raivoa ja ivaa. Se ei suosi kysymyksiä ja hämmennystä, syvää tai moniulotteista ymmärrystä, tai edes sellaisen kaipuuta.

Somedia ei ole komedia vaan tragedia. Lyhyisiin teksteihin ja kuviin pohjautuva tiedonvälitys perustaa sosiaaliseen mediaan paitsi samanmielisten kuplia, myös toverituomioistuimia. Ne joukkolynkkaavat minuuteissa. Kuka odottaa kuukausien päästä seuraavaa oikeuden tuomiota autoilijalle, joka tappoi pyöräilijän? Some antaa tuomionsa heti.

1960-luvulla tapaus Olli Immonen olisi kirjoittanut Uuteen Suomeen mielipidekirjoituksen. Viikon sisällä hänelle olisivat samalla palstalla vastanneet kaksi yliopiston professoria, yksi korkea virkamies ja nimimerkki ”Huolestunut kansalainen”. Asiaa olisi käsitellyt muissa lehdissä kaksi kolumnistia ja pakinoitsija sekä vappupuheessaan poliitikko. Jos Kekkonen olisi toivonut, että asiasta ei keskustella, hän olisi soittanut lehden toimitukseen.

Nyt on tosiaan toisin. 1900-luku teki kaikista lukijoita, 2000-luku tekee kaikista toimittajia. Kaikki saavat sanoa, sanankäytön amatööritkin. Vanhojen tiedotusvälineiden tehtävä on lisätä kumua ja humua, mutta ne eivät enää saa sitä aikaan.

Tämä on provokaation vuosisata. Yksityinen on julkista. Siksi valhe on nyt yksityistä. Kaikki esittävät elämäänsä itselleen ja toisilleen, tekevät kissojensa ruokkimisesta stadionmusikaalin veroista draamaa.

Viestit ovat lyhyitä. Ne huudetaan ja niihin vastataan huutamalla kovemmin. Sota ja vallankumous syttyy 80 euron kännykässä jossain päin maailmaa. Vanha journalismi muuttuu yhdeksi isoksi tissikuvaksi, joka kilpailee itsensä kanssa klikkausten määrästä.

Sivistyneistö uskoi, että vapaa tiedonvälitys voi lisätä ihmistenkin vapautta. Ja todella, se syrjäytti Gaddafin, Mubarakin ja JanukovitŠin. Mutta se on myös muuttanut heidän maansa ja entiset vakaat demokratiatkin vihaisiksi möykkäbasaareiksi, jossa ihmiset huutavat toisilleen entistä kovempaa, vailla yritystäkään ymmärtää.

Nyt näemme selvemmin, että ihmisten oikeaa vapautta ei lisää tiedonvälitys vaan ainoastaan tieto. Maailman asioista suurinta osaa ei voi tiivistää 140 merkkiin. Niin, todennäköisesti yhtäkään merkityksellistä asiaa ei voi.

Todellinen vallankumous alkaa pitkistä, hitaista ja vaikeaselkoisista lauseista, muutamassa harvassa, harmaassa päässä.