Pääkirjoitus.
Helsingin Tapanilassa maaliskuussa tapahtuneen nuoren naisen joukkoraiskauksen uutisointi on nostattanut toimittajien ammattietiikkaa koskevan verkkokuohunnan. Pääväite on: media salaa tietoa ja suojelee ulkomaalaistaustaisia rikoksentekijöitä. Monella on myös resepti vaivaan: tekijöistä on kerrottava kaikki, nimiä ja etnistä taustaa myöten – kernaasti vielä kuvan kanssa.
Keskustelua käydään pääasiassa internetissä. Karskeimmat puheenvuorot on kirjoitettu sivustoille, joilla lietsotaan laajemminkin pahaa mieltä avoimuuteen ja sananvapauteen vedoten. Erimielisyyttä ei juuri näy näillä sivustoilla.
Kun samanmieliset heiluttavat sanan säilää ilman asiallista vastavoimaa, syntyy helposti mielikuva, että kaikkihan näin ajattelevat. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen kuin kovimman huudon perusteella voisi kuvitella. Kaikki mikä on periaatteessa julkista, ei aina ole julkaistavissa. Toimittajan on aina punnittava, mitä kerrotaan ja mitä ei kerrota. Näissä valintatilanteissa tukeudutaan muun muassa Journalistin ohjeisiin.
Tapanilan tapauksessa perinteinen media jätti lähes poikkeuksetta kertomatta rikoksesta epäiltyjen etnisen taustan. Toimittajien ammattieettisen ohjeiston mukaan syntyperää, kansallisuutta tai muuta ominaisuutta ei saa nostaa esille asiaankuulumattomasti tai halventavasti (JO 26). Tapanilan teosta epäillyt saatiin kiinni, ja he joutuvat oikeudessa vastaamaan teostaan.
Yksittäisellä rikostapauksella ei sovi leimata kokonaista kansanryhmää, mihin rikoksesta epäiltyjen etnisen taustan korostaminen olisi voinut johtaa. Uutinen ei saa johtaa siihen, että seurauksista joutuvat kärsimään syyttömät, muut samaan kansanryhmään kuuluvat.
Julkisen sanan neuvosto on tähän aiheeseen liittyneissä ratkaisuissaan todennut, että etnisen taustan kertominen poliisiuutisessa on perusteltua, jos tieto auttaa rikoksen tutkinnassa ja selvittelyssä tai jos sillä on olennaista merkitystä uutisen taustoittamisen kannalta. Tämä Journalistin ohjeiden kohta on tarkoitettu nimenomaan vähemmistöjen suojaksi.
Keskustelu rikosuutisten sisällöstä ja journalistien ammattietiikasta on paikallaan. Kovin päättömästi ei kuitenkaan kannata ryhtyä säntäilemään, vaikka joku äänekäs joukko omalla foorumillaan vaatii muutosta. Vika ei välttämättä ole eettisissä ohjeissa, jos joku pahoittaa mielensä niiden noudattamisesta.
Rakenteet mietintään
Journalistiliiton järjestörakenne hakee vertaansa. Vuosikymmenien saatossa toimitta-jien ammattikunnan yhdistysten verkostosta on kehkeytynyt liitto, joka koostuu erilaisista alueellisista ja valtakunnallisista järjestöistä.
Sanomalehtitaustaisella medialla on omat järjestönsä, samoin aikakauslehtiväellä, freelancereilla sekä radio- ja televisiotoimittajilla. Mukaan on tullut uusia jäsenryhmiä, joille on haettu sija organisaatiosta.
Kaiken tämän sateenvarjona on liitto valtuustoineen, hallituksineen, toimistoineen.
Voisiko työn järjestää toisin? Sitä on kysytty monta kertaa vuosikymmenien saatossa, ja kysytään taas. Liiton yhdistyspäivillä Hämeenlinnassa maaliskuun lopulla asiaa puitiin pitkään. Se on hyvä alku pitkälle prosessille. Liiton hallitus on asettanut pohdintaa organisoimaan ja tukemaan erityisen valiokunnan. Tavoitekin on hyvä: parantaa jäsenpalvelua.
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena