Saksan journalistiliitto lobbaa ja lakkoilee – ”Vihollisemme on Big Tech”

Mika Beusterin vastaukset karkaavat ­jatkuvasti palopuheeksi ”Piilaakson ja Pekingin teknologiajättiläisistä”. Saksan Journalistiliiton DJV:n puheenjohtaja on ­ärhäkällä tuulella.

”Alustayhtiöt imevät mainosrahat itselleen, medioille ei jää mitään. Samalla teko­älyfirmat käyttävät sisältöämme maksamatta korvauksia. Kyseessä ei ole mitään muuta kuin yksi iso ryöstö!”

Etäyhteydelläkin aistii, että Beuster on tosissaan. Beusterin mielestä eurooppalaisen median pahin vihollinen eivät ole hallitukset, vaan ”Big Tech”: Piilaakson jätit kuten Google, Meta ja OpenAI sekä kiinalaiset vastineet, kuten Bytedance.

Berliinissä ja Bonnissa päämajoja ­pitävä Deutscher Journalisten-Verband (DJV) on Euroopan isoimpia journalistiliittoja. Vuonna 1949 perustetulla liitolla on yli ­26 000 jäsentä.

Saksassa on kuitenkin useita journalistiliittoja. Toiseksi suurin on Deutscher Journalisten-Union (DJU) miltei 22 000 jäsenellään. Se kuuluu Verdi-ammattiliittoon.

DJU on perinteisempi ammattiliitto, kun taas DJV:tä Beuster kuvaa hybridiksi – ­perinteisen ammattiliiton ja lobbausjärjestön yhdistelmäksi. DJV osallistuu aktii­visesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja käy Saksan liittopäivillä eli liittovaltion parlamentissa Bundestagissa toimittajien puolesta.

---

Moni saksalaisjournalisti ei kuulu mihinkään liittoon. Saksassa järjestäytymisaste on laskenut 1990-luvulta alkaen ja on enää noin 16 prosenttia.

Politikoinnin lisäksi DJV:n tehtäviin kuuluu työehtosopimuksista ­neuvotteleminen. Työtä riittää, sillä Saksassa vain noin puolet palkansaajista kuuluu työehtosopimusten piiriin. Esimerkiksi Suomessa ­tämä osuus on miltei 90 prosenttia.

”Haluamme työehtosopimukset jälleen työnteon kultaiseksi standardiksi Saksassa”, Beuster sanoo.

Neuvottelut työnantajapuolen ­kanssa käyvät välillä kiperiksi. Kevään ja kesän ajan saksalaistoimittajat lakkoilivat ympäri maata, kun DJV ja DJU vaativat palkankorotuksia media-alan työnantajajärjestöltä.

Media-alalla pitkäkestoiset ja laaja-alaiset lakot ovat melko harvinaisia. Lyhytkestoiset, paikalliset varoituslakot eli warnstreikit ovat yleisempiä.

Työtaisteluun liittyvää tietotaitoa on ­kadonnut vuosien varrella.

”Järjestäessäni lakkoa ensimmäistä kertaa jouduin etsimään vanhempia jäseniämme kysyäkseni, että miten tämä oikein tehdään”, Beuster sanoo.

Tällä kertaa lakkoilu tuotti tulosta, kun neuvottelut päättyivät heinäkuussa toimittajien palkankorotuksiin.

Työmarkkinapolitiikan suhteen Saksalla ja Suomella on paljon yhteistä, mutta erojakin löytyy.

Esimerkiksi työttömyyskassoja ei saksalainen järjestelmä tunne. Saksassa työttömyystukimaksut kerätään ­automaattisesti niin, että työntekijä ja -antaja maksavat puoliksi 2,6 prosentin osuuden bruttopalkasta. Työttömyystukia hallinnoi ja maksaa liittovaltion työvoimavirasto.

Toisaalta DJV:llä on tuottoisa eläkerahasto, jonka jäseneksi pääsee lisämaksulla. Rahastosta saa ylimääräistä lakisääteisen eläkkeen päälle.

Pääosin liiton tarjonta on ­suomalaisille tuttua: lakineuvontaa, lakkoavustusta, edullisia vakuutuksia, pressikortti ja muita jäsenetuja. Beuster nauraa, kun kysyn, löytyykö DJV:ltä vastinetta Suomen Journalistiliiton Lapin-mökeille.

”Isoimmilta liitoilta löytyy omat hotellit ja Italian-majoitukset, meillä ei sellaisia ole”, Beuster sanoo.

SJL päätti Saariselän mökkien myymisestä viime marraskuussa.

DJV:n jäsenmaksun suuruus riippuu siitä, mihin DJV:n 14:stä aluejärjestöstä ­jäsen kuuluu. Kalliimmillaan vuosimaksu on noin 400 euroa.

---

Keskiverto saksalaisjournalisti on nelikymppinen, korkeakouluttautunut mies, kertoo Münchenin Ludwig-Maximilian-yliopiston selvitys. Suomessa tilanne on iän ja koulutuksen suhteen pitkälti sama, mutta 60 prosenttia journalisteista on naisia.

DJV:n jäsenistä merkittävä osa on freelancereita. Tätä selittää muun muassa julkismedioilla työskentelevillä nuorilla yleinen Fester Freier -työmalli, jossa työskennellään ikään kuin saman talon vakituisena freelancerina.

Harjoittelijoiden ja vasta-alkajien palkka voi olla vain hieman yli 2 000 euroa kuussa. Pidempään työskennelleet toimittajat tienaavat noin 3 500 – 5 000 euroa kuussa.

Palkat voivat vaihdella paljonkin riippuen siitä, onko toimittajan työsopimus tehty vanhoina hyvinä aikoina vai viime vuosina. Beusterin mukaan tämä näkyy usein epäsuhtana toimitusten heikommin palkattujen nuorten ja paremmin palkattujen vanhempien työntekijöiden välillä.

Saksa on talouden ­rakenneongelmista huolimatta edelleen järjettömän rikas maa. Esimerkiksi broadcast-huipulla voi ­todella lyödä rahoiksi: julkisella ZDF-kanavalla nimikko-ohjelmaansa juontava ­Markus Lanz tienasi yli miljoona euroa vuonna 2024.

---

Saksalaistoimittajien tulevaisuudennäkymistä kysyttäessä Beuster ei kaunistele ­tilannetta.

”Ala tulee todennäköisesti kutistumaan ja perinteisiä toimittajia tulee olemaan ­vähemmän kuin nyt. Laatujulkaisut pärjäävät, mutta kaikki uutistalot eivät tule selviämään”, Beuster sanoo.

Ongelma on Beusterin mukaan ­Saksassa sama kuin muuallakin: bisnesmallin romahdus. Mainostulot ovat siirtyneet miltei kokonaan Googlelle ja somejättiläisille, ”oligopolille”, niin kuin Beuster asian muotoilee.

”Piilaakson ja Pekingin teknologiajättiläiset hallitsevat alustoja ja tekevät niillä isot rahat. Alustat elävät polarisaatiosta ja kuohuttavasta sisällöstä, eivät faktoista.”

Samaan aikaan jutut ja käyttäjäliikenne riistetään medioilta, kun tekoälysovellukset imuroivat artikkelit tiivistelmiksi käyttäjilleen.

Beusterin missio onkin lobata lainsäätäjiä, jotta nämä pakottaisivat teknologiajätit maksamaan medioille siedettäviä korvauksia. Hän reissaa ympäri Eurooppaa puhumassa asiasta ja peräänkuuluttaa sitä, että eurooppalaisten tiedotusvälineiden ja sitä kautta demokratioiden suojeleminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä.

”Valtioiden on suojeltava vapaata lehdistöä alustayhtiöiltä. Uhattuna eivät ole vain toimittajat vaan koko avoin yhteiskuntamme”, Beuster sanoo.