Joonas Immonen tykkää hankalien kysymysten esittämisestä

Ilta-Sanomien toimittaja Joonas Immonen soitti joulukuussa 2024 viidelle yksityishenkilölle ja kysyi, miksi nämä kommentoivat Facebookissa rasistisesti Lucia-neito Daniela Owusua.

”Aika usein, jos tarvitsee laittaa joku koville tai esittää hankalia ­kysymyksiä, tehtävät ohjautuvat minulle. Pidän sellaisista tehtävistä”, Immonen sanoo.

Owusu on ensimmäinen tummaihoinen Lucia-neito. Hän joutui sosiaalisessa mediassa tuhansien rasististen viestien kohteeksi. Immosen juttu ilmestyi 19. joulukuuta.

Immonen valitsi haastateltavikseen Arja-Liisan, Jounin, Sirpan, Sepon ja Jukan, koska heidän puhelinnumeronsa löytyivät ­julkisista lähteistä ja heidän kommenttinsa ”kuvastivat koko vyöryä”. Ennen puheluita Immonen mietti, pitäisikö yksityishenkilöitä käsitellä eri tavoin kuin haastatteluihin tottuneita vallanpitäjiä. Hän päätyi siihen, että ei tarvitse.

”Jokainen on vastuussa sanomisistaan, ja he olivat tarkoittaneet kommenttinsa julkiseen levitykseen. Se tekee myös heistä vallankäyttäjiä”, Immonen sanoo.

Haastatteluissaan Immonen jahtaa loogisia, eksakteja vastauksia jankkaamalla kysymyksiä. Silti hän pyrkii olemaan myös asiallinen, ystävällinen ja tahdikas.

”Toimittajan tehtävä ei ole muuttaa maailmaa tai tuomita ihmisiä vaan tuoda esiin, miten he perustelevat ajatuksiaan. Tein haastateltaville selväksi, että haluan kuulla, miksi he tekivät näin, mutta ilman julistamista tai paasaamista, miten rasismi on omasta mielestäni väärin.”

Jutun ilmestyttyä Immonen sai paljon kyselyjä, miksi lehti antoi palsta­tilaa esimerkiksi ihmiselle, joka kertoo olevansa etnonationalisti. ­Immonen vastasi, että media ei voi esittää, että arjen rasismia ei ole olemassa, koska sitä on.

”Hyssyttelyä hedelmällisemää on selvittää ja kertoa, miksi ihmiset ajattelevat niin kuin ajattelevat. Lukijoilla on oikeus tietää, miten ­Lucia-neitoa netissä kommentoidaan.”

Immosen juttu syntyi ”suurin piirtein yhdessä iltapäivässä” ja tarvitsi vain keveää editointia. Maaliskuussa se palkittiin vuoden juttuna Suuri Journalistipalkinto -kisassa. Immonen yllättyi palkinnosta, koska ”juttu on tosi simppeli stoori”. Toisaalta hänestä on tärkeää, että juuri se palkittiin.

”Juttu sanoittaa vaikeaa ja monisyistä ilmiötä yksittäisten ihmisten kautta. Se myös osoittaa, että vuoden jutun ei välttämättä tarvitse olla pitkä tutkiva projekti eikä palkinnon saajalla takana kymmenien vuosien uraa.”