Nimitys

Ylioppilaslehden uusi päätoimittaja Roosa Welling on rauhallinen suututtaja

Roosa Welling, 26, aloitti 29. heinäkuuta Ylioppilaslehden päätoimittajana. Kausi on kaksivuotinen. Aiemmin hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa toimittajana, toimitussihteerinä ja tuottajana vuodesta 2019. Welling on yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.


Miksi vaihdoit isosta päivälehdestä opiskelijalehteen?

Nuorten ja opiskelijoiden asiat kiinnostavat. Pääsen rekrytoimaan, toimimaan esihenkilönä ja kokoamaan kokonaista lehteä.

Olet 25-vuotias maisteri ja työskennellyt pitkään Hesarissa. Miten samastut opiskelijoihin?

Minulla on opiskeleva kaveripiiri ja nuoret sisarukset. Työskentelin myös Hesarissa nuoriin liittyvien aiheiden parissa.

Kerroit Ylioppilaslehdessä, että haluat tuoda keski-ikäiseen ja -luokkaiseen mediakenttään nuorten ääntä. Määrittele ”nuoret”.

Alle kolmikymppiset. Nuorten arvot vaihtelevat, mutta sukupolvikokemuksia ovat koronapandemia, ilmastonmuutos, sodat ja huoli tulevaisuudesta.

Mitä nuorten median kuihtumiselle voi tehdä?

Kaiken muotoileminen someen ja videoiksi aliarvioi nuoria. Uskon, että nuoria kiinnostavat myös tekstimuotoiset jutut nimenomaan heitä puhuttelevista aiheista ja näkökulmista.

Ylkkärin säästöjen myötä päätoimittajan työstä voi tulla entistä vaativampaa. Miten huolehdit jaksamisestasi?

Uskon, että innostus ja motivaatio kantavat. Myös aiempi työni oli hektistä. Tykkään siitä, että on paljon tekemistä.

Miten puolustaisit Ylkkäriä HYY:n hallituksen ja edustajiston edessä?

Olen jo sanonut heille, ettei laadukkaan journalismin lakkauttamisen omalta viiteryhmältä olisi eduksi.

Millainen esihenkilö olet?

Toivon, että helposti lähestyttävä, keskusteleva ja kuunteleva. Silti en tingi lehden ilmestymisestä enkä tekemisen tasosta.

Mitä asioita painotit toimituksen rekrytoinnissa?

Monipuolisuutta ja joustavuutta. Etsin myös nousevia kykyjä.

Mikä on painetun ja mikä digitaalisen Yliop-pilaslehden rooli?

Printti on päätuote. Erillistä verkkotekemistä rajoittavat resurssit, mutta ainakin printin sisältöjen tarjoilua siellä voi kehittää.

Mitä haluat muuttaa ja säilyttää Ylioppilaslehdessä?

Haluan tuoda sävyä lähemmäs tavallista opiskelijaa. Lisätä viihdyttävyyttä ja samastuttavuutta, älyllisyydestä tinkimättä. Asiaton kysymys -palsta tulee jatkumaan.

Edeltäjissäsi on ollut kohauttajia ja rauhallisia. Kumpiin samastut?

Ehkä rauhallisiin. Toisaalta tunnustauduin Hesarissa laduilla kävelijäksi ja suututin koko Helsingin hiihtäjät.

Mitä harrastat?

Liikun paljon, esimerkiksi kävelen laduilla (naurua). Soitan kitaraa ja pianoa. Selaan Tiktokia kotisohvalla.

Kuka on ammatillinen esikuvasi?

Reetta Rädyltä opin yliopistossa paljon featurejournalismista, ja ihailen hänen kykyään innostua aiheesta kuin aiheesta. Työkaverillani Salla Vuorikoskella pysyi pää kylmänä ja langat käsissä hankkeessa kuin hankkeessa.