Kuolleita

Mielipidepiirtäjä

Pilapiirtäjä Jarmo Koivunen 22. 12. 1938 Tampere – 17. 4. 2023 Helsinki

Tämän vuoden pimeimpänä päivänä valoisa journalisti, kuvittava kynäniekka Jarmo ”Kätsy” Koivunen olisi täyttänyt 85 vuotta. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä.
Varhaisella urallaan Koivunen oli mainosmies, mutta hänet tunnettiin ennen muuta Ilta-Sanomien pilapiirtäjänä. Ura kesti 1964 – 2017. Koko maailmassa vain kaksi kollegaa on piirtänyt pidempään: Washington Postin Herblock eli Herbert Lawrence Block ja Times of Indian pilapiirtäjä RK Laxman.
Kätsy itse kutsui töitään ”mielipidepiirroksiksi”. Niitä kertyi lähes 8 000 kappaletta. Hän totesi Ilta-Sanomien haastattelussa 2017:
”Hyvä pilapiirros toimii kuin kaksivaiheinen lääke, jonka ensimmäinen osa läpäisee ihon, ja sitten toinen osa pääsee vaikuttamaan elimistöön. Tärkeintä on pistää ihmiset ajattelemaan eikä tarjota pelkkää viihdettä.”
1966 Kätsy tavoitti yli kymmenmiljoonaisen yleisön itänaapurissa, kun NKP:n pää-äänenkannattaja Pravda julkaisi Ilta-Sanomista napatun piirroksen. Aiheena oli Luna 9 -luotaimen pehmeä lasku kuuhun.
Kotimaassa laajimmin levisi Postin muuttoilmoituskortti, jota somistivat Kätsyn taitelemat flyygeli ja sen kantajat.Jarmo Koivunen oli Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen aktiivijäsen ja muun muassa HSY:n liittokokousedustaja 2002. Kollegat muistelevat häntä ”brittiläistyyppisenä” seuramiehenä, joka pukeutui hyvin ja jakeli kohteliaisuuksia, eikä sanonut koskaan kenestäkään pahaa.


Lue lisää aiheista: