Liitto

Sanomalehtimiehistä tuli journalisteja

Suomen Sanomalehtimiesten liitosta tuli Journalistiliitto 30 vuotta sitten.

Sanomalehtimiehet jäivät historiaan 1. 1. 1993. Päätös nimenvaihdosta syntyi jo edellisen vuoden toukokuun liittokokouksessa äänin 116 – 34. Selvistä luvuista huolimatta ratkaisu ei ollut läpihuutojuttu.

Maija Siuko puolusti yhdistyksensä aloitetta muistuttamalla, että yli 40 prosenttia jäsenistä työskentelee muualla kuin sanomalehdissä. Lähes puolet on muita kuin miehiä. Kolmannes jäsenistä ei työskentele lehdissä lainkaan”, Sanomalehtimies kirjoitti.

Myös yhdistyksen lehden nimi vaihtui Journalistiksi.

Sääntövaliokunnassa nimenmuutosta oli tukenut seitsemän ja vastustanut viisi jäsentä. Sen perusteella veikattiin, ettei esitys saisi taakseen tarvittavaa enemmistöä. Toisin kuitenkin kävi.

Tukea haettiin jopa Aleksis Kiveltä. Pekka Vehviläinen siteerasi Kiven tekstiä vuodelta 1869: ”Varsinaiset toimittajat ovat oikeita journalistiä, med författarens temperament”.

Liittokokouksessa ääneen pääsivät myös huumoriveikot. RTTL:n Peter Turtschaninoff esitti, että liiton ruotsinkielinen nimi Finlands Journalistförbund muutettaisiin vastavetona muotoon Finlands Tidningsmannaförbund.