”Nykyaikaisissa lehdissä on yhä tavallisemmaksi tullut käytäntö, jonka mukaan lehdessä olevat kirjoitukset julkaistaan ilmoittamalla kirjoittajan nimi.”
Näin kirjoitti Sanomalehtimies vuonna 1970. Tuolloin iso osa lehtien jutuista julkaistiin ilman kirjoittajan nimeä.
Sanomalehtimies kiitteli, että uusi käytäntö on hyvä ja tekijänoikeuslain hengen mukainen. Jos tekijä sen sijaan ei halua liittää nimeään tekstiin, on kieltoa ehdottomasti kunnioitettava.
Lehti siteeraa painovapauslakia: ”Jos painaja ilman tekijän lupaa panee painokirjoitukseen tekijän nimen, tuomittakoon sakkoon.”
Jutussa painotetaan, että luvan nimen julkaisuun voi antaa ainoastaan tekijä, eikä ”toimituspäällikkö tai sihteeri tai joku muu”.
Lehti muistuttaa myös, että jos jutussa on mainittu kirjoittajan nimi, on tämä vastuussa mahdollisista tekstin aiheuttamista rikosseuraamuksista. Jos taas teksti on nimetön, maksumieheksi joutuu päätoimittaja.
Teksti on julkaistu Sanomalehtimiehessä suomeksi ja ruotsiksi – ilman tekijän nimeä.
Uusimmassa lehdessä
- Aggressiivinen syöpä, helvetilliset vaihdevuodet, vammaisen lapsen syntymä. Minna Ala-Heikkilä, Ani Kellomäki ja Niklas Thesslund tekevät juttuja kokemastaan.
- Media-ala tarvitsisi täydennyskoulutusta, mutta oppilaitosten ei kannata tarjota sitä
- Yritys rekrytoi talousjournalisteja, mutta jätti palkat maksamatta
- Media-alan alkava vuosi kaipaa valopilkkuja