Mitä puoluetta politiikantoimittajat ryöpyttävät eniten? Miten he suhtautuvat eri pääministereihin? Entä työmarkkinajärjestöihin?

[H]allitus näköjään pitää äänestäjää tollona, lapsenkaltaisena holhokkina, jolle asioita ei voi suoraan kertoa.

Näin kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala lokakuussa 2020 julkaistussa Setä Arkadia -kolumnissaan. Hänen mielestään pääministeri Sanna Marin (sd.) on Anneli Jäätteenmäen tiellä, koska puhuu niin totta kuin osaa.

Haapala onkin Journalistin selvityksen kirjoittajista suorasanaisin ja 268 tekstillään myös tuotteliain. Vaikka Haapala verhoaa kritiikkinsä usein hyväntuuliseen huumoriin, piikkien kohde jää harvoin epäselväksi.

Sekä Marinin että Antti Rinteen (sd.) hallitukset ovat olleet säännöllisesti Haapalan pihdeissä. Kiitosta Haapala ei jakanut niille kertaakaan. Kritiikki suuntautui usein tiedotuslinjan avoimuuteen, talouspolitiikkaan sekä siihen, luoko hallitus riittävästi kasvua ja työpaikkoja. Myös koronan torjuntaan liittyvät epäselvyydet saivat Haapalalta moitteita.

Keskustavetoinen Juha Sipilän (kesk.) hallitus puolestaan sai Haapalalta enemmän ruusuja kuin risuja, usein työllisyyden ja kansantalouden hoidosta.

Toisaalta keskusta puolueena sai huutia kaikkein useimmin. Kritiikki kohdistui monesti siihen, miten keskusta ei osaa miellyttää äänestäjiään. Demarien kohdalla kritiikin kohteena oli useimmin politiikan sisältö. Puolueista Haapala kritisoi keskustan lisäksi useimmin SDP:tä, kokoomusta ja vihreitä.

Päättäjistä Haapala kirjoitti myönteisimmin Sauli Niinistöstä. Kaikki 15 tekstiä olivat kiittäviä.

Antti Rinne joutui Haapalan kritiikin kohteeksi poliitikoista selvästi useimmin. Muista päättäjistä eniten negatiivista huomiota saivat Sanna Marin ja Krista Kiuru (sd.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Pekka Haavisto (vihr.) sekä Petteri Orpo (kok.).

Haapala kirjoittaa usein myös työmarkkinapolitiikasta. Ay-liike sai Haapalalta moitteet 41 tekstissä. Työnantajaliittoja Haapala taas kehaisi kahdeksaan otteeseen.

Timo Haapala ei ylläty tuloksesta.

”Olen kritisoinut nykyistä hallitusta sen työllisyys- ja talousohjelman tavoitteista, joihin en uskonut alun alkaenkaan”, hän sanoo ja lisää, että aikoo kommentoida aihetta myös jatkossa.

Keskustaan, SDP:hen ja kokoomukseen Haapala sanoo kiinnittävänsä huomiota, koska ne ovat suomalaisen politiikan pääpuolueet. Vihreissä häntä hiertää puheiden ja tekojen ristiriita.

”Haavistoa olen kritisoinut ilman muuta”, Haapala sanoo. Hän oli ensimmäinen toimittaja, joka nosti valtakunnanjulkisuuteen tapauksen, jossa ulkoministeri Haavisto aikoi siirtää toiseen tehtävään konsuliosaston päällikön Pasi Tuomisen.

Antti Rinteen runsasta kritisoimista Haapala selittää muun muassa sillä, että tämän puheet esimerkiksi eroon johtaneessa postiskandaalissa olivat hänen mielestään epäloogisia.

”Ihmettelin kyllä toimintatapoja jo hallitusneuvottelujen kulisseissa”, hän lisää. Haapala muistuttaa, että myös hallituskumppani veti samat johtopäätökset: puheet postisotkussa antoivat sysäyksen keskustan epäluottamuslauseelle ja johtivat eroon.

Myös Helsingin Sanomien Marko Junkkari kirjoittaa kolumnitekstejä ahkerasti. Tutkittavaksi löytyi 204 kirjoitusta.

Hallituksista Junkkarilta kirvoitti useimmin kritiikkiä Juha Sipilän hallitus. Kuten muillakin kirjoittajilla, kritiikissä oli usein kyse hallituksen lopputaipaleen hyytymisestä: soteuudistus sakkaa, hallitusyhteistyö alkaa vaikuttaa riitaiselta ja saamattomalta. Heikko vaali- ja gallupmenestys panivat toimittajat pohtimaan, mitä puolueessa on tehty väärin.

Erot myöhempiin hallituksiin ovat kuitenkin pienet. Myös Marinin ja Rinteen hallituksiin Junkkari suhtautui teksteissään lähes aina kriittisesti. Haapalan tyylille ominainen mehustelu kielikuvilla puuttuu Junkkarin teksteistä. Tyyli on toteavampi.

Kuten Haapala, myös Junkkari kritisoi keskustaa useammin kuin muita puolueita.

”Myönnettäköön, että keskusta on aina kiehtonut minua. Tunnistan itsessäni sen. Kirjoitan paljon keskustasta, puolue kiinnostaa minua jollain tavalla ja väitän tuntevani sitä aika hyvin. Totta kai se vaikuttaa”, Junkkari sanoo.

Kokoomus sai negatiivisia mainintoja toiseksi eniten. Positiivisia mainintoja kokoomuksesta ei löytynyt.

Päättäjistä Junkkari kritisoi useimmin Antti Rinnettä ja Petteri Orpoa. Rinteen osalta kritisoitavaa löytyi muun muassa vappusatasesta ja pyrkimyksestä hallita kaikkea, Orpon kohdalla muun muassa haparoinnista vanhustenhoitokeskustelussa. Kummastakin löytyi neljään otteeseen myös positiivista sanottavaa.

”Olen paljon tekemisissä poliitikkojen kanssa, enkä juurikaan kuule sitä, että minua syytettäisiin jonkun puolueen asian ajajaksi. Minuun suhtaudutaan reiluna ja tasapuolisena toimittajana. Olen aikoinaan [politiikantoimittaja] Unto Hämäläiseltä oppinut, että pitää yrittää olla nälvimättä poliitikkoja turhasta.”

Ylen verkkosivuille politiikasta kirjoittava Robert Sundman on tässä käsitellyistä politiikan toimittajista sanavalinnoiltaan varovaisin. Siinä missä kokeneen polven politiikan toimittaja Timo Haapala ja Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola niittaavat arvostelemiaan poliitikkoja suorasanaisesti, nuoremman polven Sundman pyörittelee tekstejään maltillisemmin. Sundmanin kirjoittamia kolumneja löytyi tarkasteluajanjaksolta 54. Niistä merkittävä osa oli sävyltään neutraaleja tai ainakin monitulkintaisia.

”Tyylini ei ole tykitellä, että jokin on paskaa, vaan pohdiskella ja yrittää ymmärtää päätöksentekoa”, Sundman sanoo.

Ylen toimittajilta myös odotetaan Sundmanin mukaan varovaisempia sanavalintoja kuin kaupallisen median toimittajilta.

Sanna Marinin hallitus sai Sundmanilta kritiikkiä edeltäviä hallituksia useammin. Hallituksen koronanhallintatoimista löytyi kuitenkin kolmeen otteeseen myös positiivista huomautettavaa.

”Olen ollut näissä hommissa kaksi ja puoli vuotta. Ehkä olen vähän reipastunut kirjoittajana nyt viime aikoina.”

Rinteen hallitusta Sundman kehaisi yhtä usein kuin moitti, vaikkakin pääministeri Rinne itse sai Sundmanilta säännöllisesti risuja. Myös Juha Sipilä sai Sundmanilta ainoastaan negatiivista huomiota. Kritiikkiä kirvoitti muun muassa vastuukannon puute hallituksen eroilmoituksen yhteydessä.

Onko hän taktikoiva, kannatusmittauksista säikähtänyt puoluejohtaja, joka ei edes kanna vastuuta loppuun saakka, Sundman kysyi.

Myös Sundman kritisoi puolueista selvästi useimmin keskustaa. Kokoomus ja sosialidemokraatit saivat nekin kritiikistä osansa.

”Se, kenellä valta on, sitä kritisoidaan”, Sundman toteaa.

Sundman löysi työmarkkinataistojen osapuolista sekä hyvää että huonoa sanottavaa. Hän oli kirjoittajista ainoa, joka kiitti palkansaajaliittoja useammin kuin kritisoi.

Eeva Lehtimäki on työskennellyt syksystä 2019 alkaen MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkönä. AIemmin Lehtimäki kirjoitti Maikkarin verkkosivulle freelancerina. Tutkittavaksi löytyi 102 artikkelia.

Lehtimäki on kirjoittanut kriittisimmin Rinteen hallituksesta, eritoten sen työllisyyslupauksista. Myös Marinin ja Sipilän hallitukset saavat Lehtimäeltä enemmän negatiivista kuin positiivista huomiota.

”Olisiko Marinin hallitukseen kohdistunut kommentointi vielä kriittisempää, jos ei olisi koronaa? Kenties toimittajat ovat lähteneet vähän mukaan sellaiseen koronakriisin ratkaisemisen kansalliseen projektiin”, Lehtimäki pohtii.

”Toisaalta tähän hallitukseen tuntuu kohdistuvan poikkeuksellisen paljon tolkutonta inhoa ja ylimaallista ihailua. Kummankaan ei pitäisi antaa vaikuttaa.”

Kehuvat ja moittivat tekstit menivät SDP:n osalta melko tasan. Sen sijaan Antti Rinne sai Lehtimäeltäkin sapiskaa: Rinteestä löytyi 15 moitteeksi tulkittavaa tekstiä ja nolla kehua.

”Olen saanut asiasta palautetta, jopa Rinteeltä itseltään. Rinteen hallitus ei päässyt näyttämään kynsiään, vaan koko aika oli tuulista. Ehkä sen takia kommenteissa painottuu tällainen kovakätinen läpsiminen.”

Puolueista keskusta ja kokoomus saivat Lehtimäeltä moitteet useimmin.

Kokoomus haahuili hukassa nykyisyyden ja tulevaisuuden välissä, Lehtimäki kirjoitti puolueen jäätyä oppositioon toukokuussa 2019. Oppositiojohtajan räyhäkkä rooli ei istu suoralta kädeltä Petteri Orpon olemukseen.

Myös Lehtimäki kertoo seuraavansa mielellään keskustaa.

”Keskustassa on ollut kipuilua kentän ja puolueen ydinryhmän välillä. Tarkastelujaksolle ovat sattuneet hallitukseen meno, hallituksen hajoaminen, Katri Kulmunin ero valtiovarainministerin paikalta ja puheenjohtajakisa. Kyllähän puolue on antanut kommentaattorille paljon aineksia. Keskusta on monen politiikan toimittajan kiinnostuksen kohde, koska siellä sattuu ja tapahtuu. Sieltä on helppo saada kommentteja, keskustalaiset puhuvat myös omistaan suoraan.”

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola on oma lukunsa sekä politiikan toimittajien että päätoimittajien joukossa. Suorasanaisen Mervolan kannanotoissa korostuu autolla ajavan, elinkeinoelämää arvostavan maakunta-Suomen ääni. 259 tekstissä maakuntalehden päätoimittaja Mervola puolustaa usein oman alueen etuja.

Keski-Suomesta eduskuntaan noussut vihreiden Touko Aalto sai ainoastaan myönteisiä mainintoja, vaikkei vihreistä juuri muuten hyvää sanottavaa löydykään. Viitasaaren Teuvo Hakkarainen (ps.) sen sijaan sai muutaman happaman sarkastisen maininnan, muttei lainkaan positiivista huomiota.

Vaikka Mervola kirjoitti kokoomuksesta melko vähän, pääkaupunkiseutua puolustava Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) oli usein kriittisessä tarkastelussa.

Vapaavuori taistelee katutappelijan ottein omasta vallastaan ja paikastaan, kun maakunta- ja soteuudistuksessa Helsingin merkitys pienenee soten ja monen muun asian siirtyessä maakunnille.

Mervola kirjoitti kriittisimmin Sanna Marinin hallituksesta. Moitteet kohdistuivat toistuvasti epäröintiin koronakriisin alkuvaiheessa.

Tähän saakka johtavat ministerit ovat puhuneet julkisuudessa enemmän pehmoisia kuin todellista asiaa koronasta, Mervola valitteli 12. maaliskuuta 2020.

Juha Sipilän hallitus sen sijaan sai osakseen positiivisempaa kommentointia, myös Mervolalta nimenomaan työllisyystoimistaan. Vihreiden lisäksi SDP ja keskusta olivat usein Mervolan hampaissa. Poliitikoista Antti Rinne nousee myös Mervolalla omaan sarjaansa moitteiden määrässä.

”Lehti on alueensa puolustaja. Monesti arvio liittyy siihen, onko hallitus tai poliitikko tehnyt alueen kannalta hyviä ratkaisuja vai ovatko rahat menneet muualle”, Mervola sanoo.

”Kun tätä profiilia katsoo, voi ajatella, että tässä on tällainen koti, uskonto, isänmaa -linja. Tästä näkyy myös, että keskisuomalaiset poliitikot saavat usein positiivisemman kohtelun.”

Iltalehden politiikan toimituksen esihenkilöltä Juha Ristamäeltä löytyi analysoitavaksi 94 tekstiä. Ristamäki suhtautui kaikkiin jakson hallituksiin kriittisesti. Suhteessa eniten huutia sai Juha Sipilän hallitus.

”Sipilän hallitusta olen arvioinut aika mollivoittoisesti, mutta jälkikäteen antanut myös positiivisia arvioita, koska se sai taloudessa ihan hyviä tuloksia aikaan. Olen jostain syystä kirjoittanut paljon keskustasta. Nehän ovat sellaisia hauskoja velikultia ne keskustalaiset. Niiden kanssa on mukavaa vängätä”, Ristamäki sanoo.

Ristamäki on tyyliltään esimerkiksi naapurilehden Timo Haapalaa pohdiskelevampi sekä vähemmän leikkisä ja ilkeä.

Sanna Marin sai Ristamäeltä enemmän satikutia kuin Antti Rinne, tosin erot ovat pienet. Marinin joulukuussa aloittaneen hallituksen aikaansaannosten vähäisyys tuskastutti Ristamäkeä jo tammikuussa.

Nyt on poseerattu ja saunottu, nyt voisi sitten keskittyä työllisyyden, ilmastonmuutostavoitteiden tai sote-uudistuksen hoitamiseen.

”Naisvetoiseen hallitukseen on kohdistunut poikkeuksellista mielenkiintoa. Luulen, että suurin osa negatiivisesta kirjoittelusta liittyy odotuksiin siitä, että hallitus saisi lopultakin työllisyystoimet käyntiin, mutta niitä on lykätty ja olen sitten ’huutanut’ niiden perään.”

Marinin ja Rinteen lisäksi Ristamäki arvosteli eritoten Juha Sipilää ja Maria Ohisaloa. Puolueista SDP ja vihreät olivat Ristamäen maalitauluina, kun taas keskustasta hän löysi kollegojaan useammin hyvääkin sanottavaa.

 

Kirjoittajia yhdistää kriittisyys. Helsingin Sanomien marraskuisen puoluebarometrin mukaan kansalaiset ovat esimerkiksi Sanna Marinin hallitukseen ja sen koronatoimiin melko tyytyväistä. 55 prosenttia suomalaisista katsoi hallituksen onnistuneen tehtävässään vähintään melko hyvin. Silti hallitus saa edeltäjiensä lailla toimittajilta pääasiassa kritiikkiä.

”Hyvä hallinto ei ole uutinen. Kun joku sössii, siihen kiinnitetään huomiota. Siksi valtaosa jutuista on kriittisiä”, HS:n Junkkari sanoo.

”Jos kirjoittaa pääministeristä yltiöpositiivisen jutun, voi lukijallakin herätä kysymys, että mikä tuota vaivaa, ajaako tuo omaa poliittista agendaa. Positiivisen jutun kirjoittaminen vaatii vankemmat perusteet. Toimittajat lähestyvät kriittisyyden kautta, koska se on turvallisinta. Mutta kannatan ajatusta, että jos on syytä kehua, meidän on tehtävä sekin.”

Yksi poikkeus kriittisillä politiikantoimittajilla on. Tasavallan presidentti saa heiltä HS:n Junkkaria lukuun ottamatta lähes yksinomaan ihailua.

”En ole nähnyt kritisoitavaa”, Ilta-Sanomien Timo Haapala sanoo.

Iltalehden Juha Ristamäki on itsekriittinen.

”Niinistö näyttää olevan minun akilleenkantapääni. Olen itse länsiyhteistyön kannattaja ja olen tulkinnut, että hän on tiivistänyt ulko- ja turvallisuuspoliittisia suhteitamme länteen. Luulisin, että tämän takia näkökulmajutuissa painottuu plusmerkkisyys.”

Toimittajat kirjoittivat hyvin niukasti perussuomalaisista. Osin hiljaisuus selittyy sillä, että puolue on ollut oppositiossa, mutta gallupien kärjessä tai kärjen tuntumassa pysyneestä puoluesta luulisi löytyvän kommentoitavaa.

”Kirjoitan pääasiassa niistä, joilla on valta, eli hallituspuolueista”, Ylen Robert Sundman sanoo.

IS:n Haapalan mukaan perussuomalaisilla on eduskunnassa vähänlaisesti mielenkiintoisia poliittisia aloitteita.

”He eivät tarjoa analyysille kovin kiinnostavaa pohjaa, enkä halua antaa heille halpahintaista julkisuutta”, Haapala sanoo.

”Samantekevää, mitä heistä kirjoittaa, he repivät sitä julkisuudessa, ja se saattaa olla toimittajalle hyvin negatiivinen kokemus.”

Kollega Maikkarilta on samaa mieltä.

”Kaikki toimittajat tietävät, että kun persuja käsitellään joko negatiivisessa tai positiivisessa valossa, tulee rajua palautetta”, Eeva Lehtimäki sanoo.

 

Miten kirjoittaa reiluja ja tasapuolisia kommentteja?

Toimittajat korostavat, että mielipiteellinen sisältö tulisi erottaa selkeästi uutisjutuista. Vaikka ne tekijöiden mielestä ovat aivan eri asioita, tekstityyppien ero ei välttämättä välity lukijalle asti.

Numerot eivät osoita puolueettomuutta.

”Reiluus ei ole sitä, että pidetään tukkimiehenkirjanpitoa: kun läiskäisin viimeksi tuonne, niin nyt lyön tuonne. Ne, jotka käyttävät valtaa, saavat eniten huomiota”, Ylen Sundman sanoo.

”Kaikkia puolueita voi sekä kritisoida että ymmärtää. Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä painavammin pitäisi sanoa. Ei niin, että valtavalla lekalla rymistellään pikkuasioita.”

Toimittajat korostavat myös taustatyön tärkeyttä reiluuden takaajana.

”Pitäisi pyrkiä siihen, että olipa henkilö tai puolue mikä hyvänsä, se saa samasta kädestä. Reiluus syntyy siitä, että toimittajalla on käytössä laajasti lähteitä ja hän tietää, mistä puhuu. Voi kirjoittaa kovaakin, mutta pitää pystyä perustelemaan valittu tyyli. Olisi oltava samalla tavalla tiukka kaikille”, Maikkarin Lehtimäki sanoo.

Toimittajia mietityttää, onko politiikan kommentointi raaistunut liiaksi.

”Ylilyöntejä tulee takuulla, kun paine nopeaan ja jopa ennakoivaan analyysiin kasvaa. Ei niitä juttuja ehkä kehtaa lukea enää parin päivän päästä! Mitä kovemmin sanoo, sitä enemmän juttua usein luetaan. Joskus klikit saattavat ohjata toimittajien kirjoittamista”, Lehtimäki sanoo.

Myös HS:n Junkkari nostaa esiin kovat sanavalinnat.

”Kolumnistien kielenkäyttö on ronskistunut. Runttaaminen on aika rajua välillä”, hän sanoo.

Toimittajat ovat sitä mieltä, että omat arvot ohjaavat mielipiteellisten tekstien sisältöä ainakin jonkin verran.

”Kyllä arvot varmasti näkyvät. Ja jos kirjoittaa mielipiteellisiä tekstejä, ne saavatkin näkyä”, Ilta-Sanomien Haapala sanoo. Iltalehden Ristamäki on samaa mieltä.

”En usko, että kirjoittelu voisi olla aatteellisesti puolueetonta tai objektiivista”, Ristamäki sanoo.

Se, että toimittajalla on arvomaailma, ei kuitenkaan tarkoita, että hänellä olisi puoluekanta. Monet sanovat pohtivansa arvomaailmansa heijastumista teksteihin.

”Pohdin kyllä arvomaailmaani ja sitä, miten se näkyy analyyseissa. Missä esimerkiksi arvomaailmani ja puheena olevan puolueen tai poliitikon arvot ovat ristiriidassa? Joskus törmää toimittajiin, jotka aidosti uskovat olevansa objektiivisia. Se ei tietenkään ole totta. Täytyy tuntea oma arvomaailmansa ja tarkkailla sitä”, Ylen Sundman sanoo.

Iltalehden Ristamäki ymmärtää, että toisinaan kirjoittajan arvot näyttävät puoluesympatialta.

”Mielestäni kirjoituksista voi nähdä läpi kirjoittajien puoluekannan. Olen tämän hallituksen aikana peräänkuuluttanut työllisyystoimia ja ollut sitä mieltä, että hallituksen pitää pystyä tekemään myös kovia työllisyysratkaisuja, esimerkiksi leikkaamaan työttömyysturvaa tarvittaessa. Joku voi sanoa, että se on puoluepoliittisesti latautunutta, ja totta kai saan paljon palautetta demareilta ja vasemmistolaisilta, että tämä on kylmää oikeistopolitiikkaa, mutta en itse ajattele sillä tavalla.”

Keskisuomalaisen Mervola pitää kollegoja valtakunnanmediassa vasemmistosuuntautuneina.

”Valtakunnallisessa mediassa on vallallaan liberaali vihervasemmisto -hegemonia, joka heijastuu monessa asiassa. Jos se jonnekin on kallellaan, niin sinne. Se jättää liberaalille konservatiiville sopivasti kannanottamisen tilaa”, hän sanoo.

Iltalehden Ristamäki on eri mieltä.

”Somessa huudetaan aina, että kaikki toimittajat ovat punavihreitä. Minusta se on hyvin kummallista, ainakin sillä perusteella mitä minä tunnen toimittajia eri piireistä. Joitakin tutkimuksia on, mutta lähinnä yliopiston toimittajaopiskelijoista, eikä siellä punavihreyden korostuminen ole mikään ihme. Mutta kun ihmisille tulee ikää, näkemykset voivat muuttua porvarillisemmiksi.”

Monet politiikantoimittajat kertovat, että journalistien motiivien kyseenalaistaminen on lisääntynyt viime vuosina.

”Sellainen epäily ja kaivelu, että mihin leiriin kuulut. Tekeepä toimittaja millaisen tekstin hyvänsä, sitä tulkitaan oletetun aatemaailman kautta”, Maikkarin Lehtimäki sanoo.

Toimittajien tulee tosin katsoa myös peiliin.

”Pidän ongelmallisena sitä, jos toimittaja oikein reippaasti pörrää sosiaalisen median puolella ja vetää mielipiteitä urku auki. Kyllähän yleisölle jonkinlainen käsitys kirjoittajasta syntyy, vaikka korostaisi kommentoivansa yksityishenkilönä”, Lehtimäki sanoo.

”Yllättävän avoimesti kollegat tuolla toisinaan vetävät. Yleisön silmissä toimittaja edustaa myös toimituksen journalistista linjaa, halusi tai ei. Täytyy pitää varansa, ettei kavenna uskottavuuttaan.”

Esimerkiksi Ilta-Sanomien Haapala ottaa usein värikkäästi kantaa Twitterissä. Hänen mielestään ei ole väliä, millaisen kuvan hänestä Twitterissä saa.

”Twitter on marginaali-ilmiö, en korostaisi sen merkitystä”, Haapala sanoo.

Palaute on suoraa ja välillä voimakasta, mutta politiikantoimittajat pitävät työtään merkityksellisenä ja tärkeänä.

”Ja pikkuisen pitää olla perverssi, että jaksaa innostua suomalaisesta politiikasta vuodesta toiseen”, Lehtimäki toteaa.