”Freelancerin pitäisi saada työstään riittävä korvaus, joka riittää työterveyshuollon ja sairauspäivärahan maksamiseen”, kirjoittaa Hanna Kaisa Hellsten.
Muutama viikko sitten jouduin pitämään pari päivää sairauslomaa. Ei mitään vakavaa, kiitos kysymästä. Hommat vähän kasautuivat, ja siitäkin selvittiin.
Työntekijänä saatoin rauhallisin mielin jäädä potemaan. Minun ei tarvitse stressata siitä, onko työni katkolla, vaikka asiat eivät sujuneetkaan sairasteluviikolla ihan tavanomaiseen tapaan. Jouduin pyytelemään viivytyksiä moneen kertaan anteeksi, mutta kaikki suhtautuivat tilanteeseen ymmärtäväisesti. Eihän sairastamiselle mitään mahda.
Freelancereillä tilanne on hiukan erilainen. Suomen Sydänliiton kanssa tehdystä freelancerien hyvinvointikyselystä käy ilmi, että vain 21 prosenttia freejournalisteista pitää sairauslomaa aina, kun sitä tarvitsee. Vain joka kymmenennellä freelancerilla on käytettävissään työterveyshuollon palvelut.
Kysely on tehtiin ennen koronavirusepidemiaa. Siinä esiin nousset pulmat ovat tulleet nyt ajankohtaisiksi aivan poikkeuksellisella tavalla.
Freelancerille kynnys jäädä potemaan on korkealla, sillä työt on saatava tilaajille eteenpäin sovitussa aikataulussa. Jokainen viivästys on riski jatkon kannalta, koska toimeksiantajat ymmärrettävästi arvostavat sitä, että sovitut hommat hoituvat. Kaikkia keikkoja ei edes ole mahdollista siirtää.
Vaikka kyse olisi vain tavallisesta flunssasta, sekä sairastajan itsensä että mahdolliselle tartunnalle altistuvien kannalta olisi kohtuullista, ettei kenenkään tarvitsisi työskennellä kipeänä.
Jotta freelancer voisi potea rauhassa, pitäisi kahden asian muuttua. Toimeksiantajilta toivoisin joustavuutta ja ymmärrystä kaikenlaisiin poikkeustilanteisiin. Tilanne vaatii myös hienotunteisuutta: freelancer ei välttämättä jaksa tai halua jakaa yksityiskohtaisesti omaa sairaskertomustaan.
Freelancerin sanaan täytyy myös luottaa sen suhteen, että hän ihan oikeasti yrittää hoitaa asioita parhaansa mukaan, sillä yksittäinen työnantaja ei tavallisesti voi hahmottaa tekijän kokonaistilannetta. Sairastuminen vaatii yleensä kaikenlaista justeeraamista esimerkiksi haastateltavien tai kuvattavien, toimittaja- tai kuvaajaparien sekä eri toimeksiantajien kanssa, jolloin kaikki ei edes ole freelancerin itse päätettävissä.
Luottakaa siis hyvään tekijään, vaikka yllätyksiä tulisikin eteen, ja tilatkaa häneltä uudestaan, vaikka joku yksittäinen keikka peruuntuisikin.
Useat tilaajat toimivat poikkeustilanteissa ymmärtäväisesti, ja monet tiedostavat itsensätyöllistäjien hauraan aseman. Olemalla joustava ja ymmärtäväinen elämän sattumusten edessä voi arjessa tasoittaa epäsuhtaa freelancereiden ja työsuhteisten välillä.
Toinen ja tärkeämpi tekijä liittyy rahaan ja rakenteisiin: freelancerin pitäisi saada työstään riittävä korvaus, joka riittää työterveyshuollon ja sairauspäivärahan maksamiseen. Useat freelancerit tinkivät yrittäjän eläkemaksuistaan, jolloin sairauspäivärahakin jää vaatimattomaksi. Koska myös karanteenikorvaus määräytyy maksetun eläkevakuutuksen mukaisesti, tulee esimerkiksi lähipiiriin iskenyt koronavirustartunta freelancerille kalliiksi.
Kun yhä useampi suomalainen tienaa leipänsä itsensätyöllistäjänä, on sosiaaliturvaa uudistettava siten, että se ei jaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan työsuhteen muodon perusteella. Nykyinen tilanne on epäreilu, ja siltä se myös monesta freelanceristä tuntuu.
Jos sosiaaliturva tai edes ansiotaso olisi kunnossa, freelancerin kynnys jäädä sairaana kotiin olisi matalampi, ehkä vielä joskus jopa sama kuin meillä työsuhteisilla. Se ei ole kohtuuton vaatimus.