Kuolleita

Kaukomatkailija ja seikkailija on poissa

Kuolleita: Toimittaja Heikki Haapavaara 26. 3. 1956 Kajaani – 26. 8. 2019 Singapore

Kauppalehden toimittaja Heikki Haapavaara kuoli sairauskohtaukseen paluulennolla Singaporesta. Hän oli 63-vuotias.

Haapavaara ehti tehdä monipuolisen uran, aluksi Kainuun Sanomissa, jossa työskennelleen isänsä työtä hän seurasi mukana juttumatkoilla jo lapsena. Sittemmin Haapavaara työskenteli muun muassa Ilta-Sanomissa. Kauppalehteen hän siirtyi 1990-luvun lopussa. Haapavaara työskenteli reportaasien ja henkilöjuttujen kirjoittajana Kauppalehti Optiossa ja toimitti uutisia kaikkiin Kauppalehden välineisiin.

Heikki oli sydämeltään seikkailija ja tutkimusmatkailija. Sellaisia vanhan ajan lehtimiehiä ei kouluista tule. Tarvitaan uteliaisuutta, sosiaalisia taitoja, aitoa kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan ja tukea työnantajalta ja perheeltä. Haapavaaran viime vuosien mieleenpainuvimpia juttuja olivat reportaasit Luoteisväylältä ja Koillisväylältä. Viimeksi mainitulla matkalla hänen retkikuntansa jäi jumiin jäihin. Reissu venyi kuukauden mittaiseksi.

Haapavaara oli ahkera lukija ja tuottelias tietokirjailija. Tärkeitä hänelle olivat myös lentokoneet.

Metsästys oli rakas harrastus, jonka pariin Haapavaara vihki myös poikansa. On pitkälti Heikin ansiota, että Kauppalehden kursseilla yli 400 uutta harrastajaa on suorittanut metsästyskortin.