Otavamedia on aloittanut jo neljännet yt-neuvottelut tänä vuonna. Sen lisäksi neuvotteluja käydään A-lehdissä, Aamulehdessä ja Sanoma Media Finlandissa. Allerin neuvottelut johtivat 11 työntekijän irtisanomiseen, Kainuun Sanomien neuvottelut pitkiin lomautuksiin.
Otavamedia on aloittanut jo neljännet yt-neuvottelut tänä vuonna. 7. marraskuuta käynnistyneet neuvottelut koskevat Anna-lehtiperhettä. Irtisanominen uhkaa kuutta työntekijää.
Yhtiön aiemmissa yt-neuvotteluissa on vähennetty kolmesta lehtiperheestä yhteensä 13 työntekijää. Lisäksi yksi tehtävä on osa-aikaistettu. Suorat irtisanomiset on vältetty muun muassa lähtöpakettien avulla. Lehtiperheitä on Otavamediassa viisi.
Myös A-lehdet aloitti yt:t asumisen toimituksessaan 29. lokakuuta. Työnantaja on esittänyt yhdeksän työntekijän vähentämistä.
Otavamedian ja A-lehtien neuvottelut kestävät kaksi viikkoa. Yt-neuvotteluja on käynnissä myös Aamulehdessä ja Sanoma Media Finlandissa.
Lisäksi kahdet yt:t päättyivät lokakuussa: Aller ilmoitti irtisanovansa 11 työntekijää. SLP Kustannus päätti lomauttaa Kainuun Sanomien ja Kaista Design -markkinointitoimiston työntekijät viideksi viikoksi.

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan