Liitto

Vikesiä uhataan oikeustoimilla Keniassa

Sananvapaustyötä tekevää säätiötä yritetään sotkea erikoiseen oikeusjuttuun.

Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes on törmännyt erikoiseen ongelmaan. Säätiö on haastettu oikeuteen Keniassa.

Sananvapaustyötä kehittyvissä maissa tekevä Vikes on työskennellyt Somaliassa yhteistyössä Somalian journalistiliiton kanssa. Yhteyshenkilönä on toiminut liiton pääsihteeri.

Somalian journalistiliiton pääsihteeriydestä väännetään kuitenkin kättä. Liiton entinen pääsihteeri väittää yhä olevansa virassa, ja on nyt uhannut Vikesiä oikeustoimilla – ei Somaliassa vaan Keniassa.

Vikes sai entisen pääsihteerin asianajajalta elokuun alkupuolella sähköpostin, jossa kerrottiin, että Vikesiä vastaan on nostettu kanne kenialaisessa oikeusistuimessa. Vikesin edustajaa kehotettiin saapumaan heti seuraavana aamuna oikeuteen Keniaan.

Vastaajiksi on nimetty Vikes, Kirkon Ulkomaanapu ja liiton istuva pääsihteeri. Kanteessa väitetään istuvan pääsihteerin esiintyneen väärin perustein liiton edustajana ja siten erehdyttäneen Vikesiä ja Kirkon Ulkomaanapua. Samalla tämä käyttäisi väärin ”Somalian journalistiliito” -tavaramerkkiä, jonka entinen pääsihteeri on rekisteröinyt Keniassa.

Vikesin puheenjohtaja Juha Rekola kertoo, että kaksi eri oikeusastetta on Somaliassa vahvistanut istuvan pääsihteerin olevan Somalian journalistiliiton todellinen pääsihteeri. Hän ei näe kanteelle perusteita.

”Me pystymme osoittamaan lähes jokaisen lauseen vääräksi”, Rekola sanoo.

Kenialaisella oikeusistuimella ei hänen nähdäkseen myöskään ole tuomiovaltaa suomalaisten ja somalialaisten järjestöjen välisessä yhteistyössä.

Toisin kuin kanteessa annetaan ymmärtää, Kirkon Ulkomaanapu ei ole osallinen Vikesin hankkeessa. Järjestö tekee kyllä yhteistyötä Vikesin kanssa, mutta ei kyseisessä hankkeessa.

”Me emme ymmärtääksemme voi olla kanteessa vastaajana. Me emme tiedä, miksi olemme siinä nimitettynä”, Kirkon Ulkomaanavun viestintäjohtaja Ritka Heino sanoo.

Kaksi päivää kanteesta ilmoittamisen jälkeen entinen pääsihteeri julkaisi tapaukseen liittyen tiedotteen ja tuomarin allekirjoittaman paperin, joka vaikuttaa Kenian oikeusistuimen määräykseltä. Siinä kehotetaan Vikesiä ja Kirkon Ulkomaanapua lopettamaan yhteistyö istuvan pääsihteerin kanssa.

Vikes on muun muassa kouluttanut toimittajia Somaliassa ja rakentanut maan ensimmäisen monikamerastudion.