Liitto

Mediakunta sai rahaa verkkokehitykseen

Googlen myöntämällä DNI-rahalla tarkoitus helpottaa suomalaisten media-alan osaajien työskentelyä kansainvälisten asiakkaiden kanssa.

Mediakunta on saanut 50 000 euron rahoituksen osuuskunnan verkkotyökalujen ja laskutusjärjestelmän kehittämiseen. Googlen Digital News Initiative -hankkeen myöntämällä rahalla on tarkoitus helpottaa suomalaisten media-alan osaajien työskentelyä kansainvälisten asiakkaiden kanssa.

Mediakunnan toiminnanjohtaja Maiju Mitrunen on iloinen siitä, että Google tukee Mediakunnan kautta suoraan alan tekijöitä.

”Googlen myöntämä rahoitus on mielestäni kunnianosoitus uudenlaiselle ajattelullemme ja sopii heidän tavoitteisiinsa uutismedian tukemisesta digitaalisella aikakaudella”, Mitrunen sanoo.

Journalistiliiton perustama Mediakunta on saavuttanut jäsentavoitteensa tuplasti, ja myös liikevaihto kasvaa. Sen ensimmäinen tilinpäätös valmistuu ensi vuoden puolella.

Suomesta Google-rahaa saivat myös STT, Helsingin Sanomat ja Alma Media.