Atte Jääskeläinen tarjosi HS:n toimittaja Anna-Sofia Bernerille kyydin kotiin. Seuraavana päivänä Bernerin jutun julkaisusta Jääskeläinen sai lähteä Yleltä.
Helsingin Sanomat julkaisi 28. toukokuuta laajan henkilökuvan Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläisestä. Toimittaja Anna-Sofia Berner kuvaili häntä jutussaan uhmakkaaksi oman tien kulkijaksi, Jääskeläisen omin sanoin ”jästipääksi”.
Yksi sitaatti teki henkilökuvasta ison uutisen. Jääskeläinen vihjasi, että Yle voisi jättää Julkisen sanan neuvoston. Seuraavana päi-vänä Ylen hallitus kertoi Jääskeläisen lähtevän välittömästi yhtiöstä.
Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson kommentoi HS:n haastattelun olleen ”osa kokonaisarviointia.” Anna-Sofia Berner ei halua spekuloida, kuinka suuri merkitys jutulla oli.
Jääskeläisen henkilökuvasta oli keskusteltu HS:n featuretoimituksessa pitkin vuotta. Juttu päätettiin tehdä, kun professori Olli Mäenpään Yle-raportti julkaistiin toukokuun puolessa välissä. Selvityksessä Mäenpää kritisoi voimakkaasti uutis- ja ajankohtaistoimintaa johtanutta Jääskeläistä.
”Halusin ymmärtää, millainen Jääskeläinen on ja mistä tässä kaikessa on kyse”, Berner sanoo.
Haastattelu järjestyi jo samalle päivälle. Jääskeläinen oli menossa puhumaan illalla Forssaan ja lupasi keskustella autossa koko paluumatkan ajan Helsinkiin.
Berner kuvailee Jääskeläistä ystävälliseksi ja kohteliaaksi haastateltavaksi.
”Hän esimerkiksi heitti minut kotiin asti.”
Kuuluisan JSN-sitaatin Jääskeläinen sanoi matkan loppupuolella, noin puoli kymmenen aikaan illalla.
”Olin lausunnosta hämmästynyt, mutta niin uuvahtanut pitkästä päivästä, että en tajunnut kysyä lisää.”
Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu siitä, olisiko Bernerin pitänyt myöhemmin soittaa ja varmistaa, onko Jääskeläinen tosissaan.
”Toimittajien tehtävä ei ole pelastaa varsinkaan korkeassa asemassa olevia haastateltavia lausunnoiltaan”, Berner sanoo.
Berner ei myöskään lähettänyt sitaatteja Jääskeläisen nähtäväksi, koska päätoimittaja ei sitä pyytänyt.
”Hänen asemassaan oleva ihminen tietää kyllä oikeutensa, ja ajattelin, että tämä oli häneltä tietoinen valinta.”
Uutinen Jääskeläisen työsuhteen päättymisestä yllätti Bernerin, olihan päätoimittaja onnistunut säilyttämään paikkansa monta kuukautta kohun keskellä. Hän ei halua ottaa kantaa, oliko ratkaisu oikea.
”Mitä enemmän juttua tehdessä pohdin Ylen asioita, sitä vähemmän pystyn sanomaan vakaata mielipidettä niistä.”
HS:n aktiivista roolia keskustelussa Jääskeläisen asemasta Berner kommentoi lyhyesti.
”Alan sisäiset uutiset ovat aina vaikeita. Mediat alkavat näyttää helposti osapuolilta, mutta samaan aikaan jutut pitää tehdä journalististen perusperiaatteiden mukaan. Siltä pohjalta tein itsekin juttuni.”
Anna-Sofia Berner
31-vuotias helsinkiläinen toimittaja.
Työskennellyt vuodesta 2010 Helsingin Sanomissa, etupäässä Sunnuntai-sivujen toimittajana. Ollut aiemmin toimittajana Ylioppilaslehdessä ja Aamulehdessä.
Yhteiskuntatieteiden maisteri, opiskellut tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.
Ei ole sukua liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille tai monialayritys Berner Oy:n omistajille.