Journalismi

Terveiset päätoimittajille

Hämeen Sanomien päätoimittaja Pauli Uusi-Kilposen mielestä JSN:n Yle-päätös on hyvä. Hän haluaa laajaa keskustelua poliitikkojen ja median pelisäännöistä, ei pulinaa yksittäisistä päätöksistä.

”JSN:n päätös ja kannanotto ovat hyviä. Ne viestivät päättäjille, että median painostaminen ei ole sopivaa ja päätoimittajille, että painostukseen ei pidä alistua. Suoraselkäisyys on oikeus ja velvollisuus”, sanoo Hämeen Sanomien päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen.

Hän kirjoitti maaliskuun lopussa pitävänsä outoina puheita siitä, että Ylen saaman langettavan syntyminen äänestyksellä vähentäisi päätöksen merkitystä. Langettava tuli Terrafame-uutisoinnista, jossa JSN katsoi Ylen luovuttaneen journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle pääministeri Juha Sipilän (kesk.) painostuksesta. Kannanotossaan JSN moitti Sipilän toimintaa.

Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilmaisivat päätöksestä eriävän mielipiteensä, ja muutama muukin mediavaikuttaja spekuloi päätöksen tulkinnanvaraisuudella.

Uusi-Kilponen sanoo ymmärtävänsä Jääskeläisen joutuneen inhottavaan välikäteen, kun painostaja oli merkittävä poliittinen vaikuttaja ja poliitikot päättävät Ylen rahoituksesta. Silti pulinat JSN-päätöksistä tulisi pitää mahassa.

”Vaikka Jääskeläinen ei kritisoinut päätöstä suoraan, kommentit luovat kuvaa, että alan omaa säätelyelintä ei kunnioiteta. Etenkään nykyisessä ’valemedioiden ristitulessa’ yleisölle ei pidä viestiä, että JSN ei tekisi oikeita tai perusteltuja päätöksiä.”

 

Uusi-Kilponen uskoo, että tapauksen hoito JSN:ssa nostaa päättäjien kynnystä ”tarttua puhelimeen ja lähteä painostamaan”.

”Jos virheitä on, ne pitää korjata, ja kun syntyy vastineoikeus, totta kai toimitukseen voi ottaa yhteyttä. Mutta ei niin, että otetaan tavaksi kyseenalaistaa koko kustantajan ja median toiminta tai trollata yksittäisiä jutuntekijöitä.”

Uusi-Kilponen toivoo julkiselta keskustelulta tukea JSN:n aloittamalle poliitikkojen ja median välisten pelisääntöjen selkeyttämiselle. Selkeyttämistä kaipaavat myös poliitikkojen puheet median luotettavuudesta, joissa niputetaan kaikki välineet samaan.

Myös Uusi-Kilponen itse kohtaa silloin tällöin poliitikkojen yrityksiä vaikuttaa toimituksen päätöksentekoon. Kuntatasolla niihin on kuitenkin helpompi suhtautua ”olipahan tuokin yritys” -tyylillä kuin isolla valtakunnallisella tasolla, hän sanoo.

Uusi-Kilposen kirjoitusta voi arvuutella ”terveisiksi työn jatkajille”, koska Hämeen Sanomien kerrottiin viime kesänä etsivän uutta päätoimittajaa. Tieto on vanhentunut.

”Yhtiön hallitus päätyi siihen, että minun on toistaiseksi hyvä jatkaa muutosten keskellä olevan yhtiön ja lehden johdossa.”


Lue lisää: Päätoimittajien JSN-kapina 

Pauli Uusi-Kilponen

65-vuotias Hämeen Sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja.

Aloitti työssään vuonna 2007. Vuodesta 2012 myös Hämeen Sanomien emoyhtiön Aina Group Oyj:n toimitusjohtaja.

Työskennellyt vastaavana päätoimittajana myös Länsi-Suomessa, Riihimäen Sanomissa, Turkulaisessa ja Uusi Rauma -lehdessä.

Sai maaliskuussa lehdistöneuvoksen arvonimen.