Rehellinen itselleen

Menin parvekkeelle, aurinko paistoi, katselin kun ihmiset kulkivat ja minulla oli tunne kuin odottaisin, että Erkki tulee kotiin. Ennen kuin sitten taas tajusin, että ei hän sieltä tule.

Näin puhuu Riina Rinteen mummi Eeva hänen videoteoksensa ’Til Death Do Us Part alussa. Teos kertoo Rinteen ukin Erkin viimeisistä viikoista ja tämän kuolemaa seuraavasta ajasta mummin elämässä.

Työn alkupiste oli viesti, jossa Rinteen isä kertoi ukin saaneen kolmannen aivoverenvuodon, josta tämä ei enää toipuisi.

”Sillä hetkellä päätin, että dokumentoin sen, mitä nyt tapahtuu riippumatta siitä, meneekö se ikinä muualle kuin kotialbumiini. Alkoi olla viimeinen hetki taltioida rakkautta, jota olin todistanut isovanhempieni välillä koko elämäni ajan.”

Tampereen yliopistossa kuvajournalismia opiskeleva Rinne on tehnyt videoita vasta noin vuoden. Sinä aikana ovat valmistuneet myös työ tanskalaisnaisesta, jonka elämä kietoutuu pakolaisperheen elämään, työ Tampereen Hipposkylän yksinäisistä miehistä, työ miehiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ja työ masennuksesta kärsivästä nuoresta miehestä.

Rinteen videoita on kutsuttu journalismiksi, multimediaksi ja dokumentiksi, mutta hänelle itselleen ne ovat ennen muuta journalismia. Hänen nainen ja kamera -systeeminsä on journalistisen ketterä, ja hänen videonsa noudattavat samaa kuvajournalistin etiikkaa kuin valokuvansa.

”Se tarkoittaa totuudenmukaisuutta ja myös sitä, että olen itselleni rehellinen ja voin tekijänä seistä sataprosenttisesti töideni takana.”

Rinne oli jo päässyt kuvaajana ja taittajana hyvään alkuun työharjoittelussa ja kesätöissä päivälehdissä, kun hän lähti syksyllä 2015 opiskelijavaihtoon Tanskaan ja osallistui siellä videotyöpajaan. Siinä missä työ mediataloissa oli usein ollut valmiiksi suunniteltuihin juttuihin kuvaamista, videolla koko tarina olikin itsellä kerrottavana.

Syntyi uudenlaisia vapauden ja onnistumisen tunteita, mutta päätös keskittyä videoon oli vaikea. Rinne mietti, oliko hänellä muka varaa valita ja jättää ottamatta kiitollisena vastaan uutiskeikkoja. Oliko hänellä varaa omistautua videolle, josta ei tiennyt yhtä paljon kuin valokuvasta ja jolla ei vielä ole journalismissa samaa asemaa kuin valokuvalla?

Nyt maaliskuussa ’Til Death Do Us Part sai parhaan videon palkinnon Kuvajournalismi 2016 -kisassa. Sitä ennen se voitti multimediasarjan amerikkalaisessa College Photo-grapher of the Year -kilpailussa.

”Tunnustusten myötä on helpompi ajatella, että onneksi uskalsin heittäytyä.”

Ostajan Rinne on löytänyt videoilleen Yle Perjantaista. Kysymykseen siitä, onko lehtivalokuviin nähden hitaasti syntyvien töiden myymisestä yhdelle mediatalolle elinkeinoksi, hän vastaa olevansa halukas tekemään monenlaista.

Vaikka uutiskuvaajan työt ovat tauolla, Rinne on kuvannut esimerkiksi Kehitysvammaisten Tukiliitolle. Välillä journalismin ja viestinnän töiden sovittaminen saman ammatillisen brändin alle mietityttää, mutta lopulta ulkoinen tekijäkuva saa alistua sille, mille tekijän oma sydän sanoo kyllä.

”Tärkeää työtä tekevän yhdistyksen viestintä sopii eettiseen karttaani, eikä minulla ole vaikeuksia erottaa sitä journalistisista töistäni, joita taas ohjaa journalistin etiikka.”

Juuri nyt Rinne ei haaveile vakityöstä mediatalossa vaan nauttii vapaudestaan valita, kokeilla ja päättää itse, mikä on riittävä aika paneutua kuhunkin tarinaan. Jos hän joskus kaipaa varmempia tuloja, hän uskoo niitä löytyvän eri töiden myötä vähitellen syntyvien verkostojen avulla.

Rinteen videoiden aiheet, kuten kuolema, yksinäisyys, pelko, suru, väkivalta ja masennus eivät ole helpoimmasta päästä. Silti vaikeakaan aihe ei hänestä koskaan ole sataprosenttisen musta, eikä hän valitse aiheita siksi, että ajattelisi rankkuuden myyvän. Valintojen takana on henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, jota ilman ei olisi todellista tietä kuvattavien kokemusten sisään.

Kun Rinne ryhtyi opiskelemaan kuvajournalismia, hän ajatteli sitä mahdollisuutena yhdistää luovuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Silti hän ei halua töillään saarnata vaan näyttää asioita niin, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan ja toistensa kokemuksia.

Kun Rinne ehdotti videota mummilleen, tämä piti projektia liian vaikeana mutta muutti mielensä, ja lopulta syvän surun eläminen yhdessä lähensi heitä entisestään. Kun ’Til Death Do Us Part oli menossa Yle Perjantaissa julki, Rinne mietti, miten se kiinnostaisi nuoria aikuisia, mutta palaute oli hyvää.

”Ei ollut automaattisesti niin, että nuori ei voi samastua vanhemman kokemuksiin. Menettäminen on universaalia. Rakkauteen ja perheeseen liittyvät asiat eivät ole kiinni ihmisen iästä.”

Lue lisää: 

Kuvajournalismi 2016 -kilpailun voittajat

Huomaamaton. Lähiöidylli, Filippiinit, Palestiina ja työ puhelinmyyjänä tekivät Akseli Valmusesta valokuvaajan.