Päivi Happonen teki jutun Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten kohtelusta Puolustusvoimissa ja joutui puolustusministeri Jussi Niinistön tähtäimeen.
Valeuutinen. Sitä puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) toisti, kun Yle paljasti tammihelmikuun vaihteessa, että Puolustusvoimat kohtelee Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia eri tavoin kuin muita. Kaksoiskansalaisuus voi esimerkiksi lainvastaisesti estää työllistymisen Puolustusvoimiin.
Niinistö hyökkäsi lausunnoissaan paitsi Yleä myös asiasta uutisoinutta oikeustoimittaja Päivi Happosta vastaan. Blogissaan hän mainitsi Happosen nimen useasti ja Yle Radio 1:n Ykkösaamussa hän kyseenalaisti tämän ammattitaidon.
Happosta ministerin reaktio hämmentää.
”Ehkä se johtuu siitä, ettei ministeri voi puolustautua mitenkään muuten kuin hyökkäämällä yksittäistä toimittajaa vastaan, kun uutisissa ei ole ollut yhtäkään virhettä.”
Aluksi Puolustusvoimat pyrki kiistämään kaikki Happosen väitteet, mutta sen jälkeen, kun poliisi aloitti esitutkinnan kaksoiskansalaisuuteen liittyvästä syrjintäepäilystä, armeijan edustajat ovat olleet hiljaa.
Happonen epäilee, että pohjimmiltaan ministeri Niinistö ja Puolustusvoimat ovat kiitollisia Ylen uutisoinnista.
”Samaan aikaan kun Niinistö haukkui uutistani valeuutiseksi, hän kertoi lähtevänsä ajamaan lakia, jolla kaksoiskansalaisten pääsy sotilasvirkoihin voidaan estää. Uskon, että Ylen uutisoinnin synnyttämän laajan keskustelun jälkeen hänellä on hyvät mahdollisuudet saada laki voimaan.”
Moni toimittaja, myös Ylen sisällä, on viime kuukausina kyseenalaistanut sen, voiko Ylessä vapaasti käsitellä epäilyjä yhteiskunnallisista väärinkäytöksistä. Talven aikana Ylestä on eronnut kolme journalistia, jotka ovat syyttäneet talon johtoa sensuurista.
17 vuotta Ylessä työskennellyt Happonen sanoo saaneensa aina vahvan tuen uutistoiminnan päätoimittajilta myös politiikoille kiusallisissa aiheissa.
”Niin myös nyt. Kun Niinistö hyökkäsi minua ja Yleä vastaan, päätoimittaja Riikka Venäläinen seisoi vankasti uutisen takana ja lähetti minulle vielä iltamyöhään kannustavia ja ihania viestejä.”
Myös Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kannustivat Happosta.
Talon ulkopuolelta sen sijaan on tullut haukkuja muiltakin kuin ministeri Niinistöltä. Happonen laskee saaneensa skuupistaan palautetta noin 300 ihmiseltä, joista suuren osan mielestä tällaisia juttuja ei saisi tehdä Puolustusvoimista.
”Olen vastannut lähes kaikille ja kertonut, miksi olen tehnyt juttuni. Se, että vastaan palautteeseen, tuntuu yllättävän useimmat. Lopulta monet kirjoittavatkin minulle takaisin ystävällisesti.”
Päivi Happonen
47-vuotias helsinkiläinen toimittaja.
Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta tiedotusopin laitokselta vuonna 2002.
Työskennellyt Ylen uutistoimituksessa vuodesta 2000. Oikeustoimittaja vuodesta 2004. Työskenteli Kuningaskuluttajaohjelman toimittajana vuosina 1994–2000.
Päätti 11-vuotiaana haluavansa aikuisena toimittajaksi, kun hänen opettajaisäänsä haastateltiin maakuntalehteen.