Monet juttuni ovat sellaisia, joita joku ei halua julki, kertoo The Seattle Timesin tutkiva toimittaja Daniel Gilbert.
”Yhdysvalloissa ei onneksi tarvitse pelätä julkaisusensuuria. Toimittaja voidaan toki haastaa oikeuteen, ja minut on haastettukin.
Monet juttuni ovat sellaisia, joita joku ei halua julki. Työskentelen The Seattle Times -lehden tutkivassa ryhmässä, johon kuuluu vain kolme toimittajaa ja päätoimittaja.
Ennen tätä kirjoitin energia-asioista The Wall Street Journaliin, joten olin tekemisissä suurten öljy- ja kaasuyhtiöiden kanssa. Sellaisessa työssä suhteilla on suuri merkitys. Yhdysvalloissa ei voi soittaa yritykseen ja olettaa saavansa toimitusjohtajaa langan päähän. Saadakseen haastattelun toimittajan täytyy pystyä näyttämään, että on luottamuksen arvoinen. Se on hyvin henkilökohtaista.
Yrityksestä saatetaan myös uhata, että kriittisen jutun julkaiseminen voi vaikeuttaa suhteita. Kenties uhkailu saa jotkut toimittajat perääntymään.
Yrityksillä ei toisaalta ole velvollisuutta luovuttaa tietoja ulospäin. Olen huolestuneempi siitä, että valtio on alkanut kontrolloida tiedon saatavuutta enemmän kuin ennen. Julkisuusperiaatteen mukaan jokainen voi tehdä asiakirjapyynnön, johon on vastattava. Monissa osavaltioissa julkisuusperiaatetta on kuitenkin alettu kaventaa. On useita esimerkkejä siitä, että viranomaiset ovat viivyttäneet median pyyntöihin vastaamista tai pyrkineet välttämään sitä.
Valtio on jopa nostanut syytteitä tietovuotajia ja toimittajia vastaan. Esimerkiksi kun The New York Timesin toimittaja James Risen kirjoitti salaisesta sotaoperaatiosta kirjaansa, valtio yritti pakottaa hänet paljastamaan lähteensä oikeudessa. Tällaiset tapaukset on tarkoitettu varoittaviksi esimerkeiksi, mikä on erittäin huolestuttavaa työni kannalta.”