Keskisuomalaisen toimituksen organisaatiota ja vuoroja koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet.
Keskisuomalaisen toimituksen organisaatiota ja vuoroja koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet.
”Organisaatiota rukattiin ja monien työvuorokierto muuttuu entistä raskaammaksi. Ilta- ja viikonlopputyöt lisääntyvät”, sanoo pääluottamusmies Eeva Salminen.
Yt-neuvottelujen taustalla oli työnantajan päätös lakkauttaa määräaikaisia työsuhteita ja joitakin tehtäviä, jättää eläkkeelle jäävien paikkoja täyttämättä ja alkaa harkita sijaisuuksia tapauskohtaisesti. Verkkolehden sisällöntuotantoon osallistuvat jatkossa kaikki osastot.
Työajan pidentäminen 7,5 tunnista kahdeksaan tuntiin jätettiin tässä vaiheessa käsittelemättä. Työaikapankille aletaan etsiä sopivaa mallia.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom