Journalistiliiton valtuusto hyväksyi Sanoma Media Finlandin radioiden työehtosopimuksesta saavutetun neuvottelutuloksen.
Sanoman radioille tes
Vantaalla 10. – 11. joulukuuta koolla ollut Journalistiliiton valtuusto hyväksyi Sanoma Media Finlandin radioiden työehtosopimuksesta saavutetun neuvottelutuloksen. Sopimus on voimassa vuoden 2016 marraskuun loppuun. Se on yhteneväinen viime vuoden syksyllä solmitun lehdistön tessin kanssa.
Noin kahtakymmentä toimittajaa koskeva sopimus syntyi hitaasti. Edellinen sopimus päättyi syyskuun 2014 lopussa. Neuvotteluja jarrutti ennen kaikkea kahden Ilta-Sanomien toimitukseen siirretyn radiotoimittajan epäselvä asema.
”Jatkossa iso kysymys on, mikä on tällaisten erillissopimusten merkitys. Luulisi, ettei työnantajakaan halua hirmuisen montaa eri tessiä soveltaa. Pitäisikö esimerkiksi lehdistön sopimus saada kattavammaksi?” Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen pohtii.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort