Paikallislehdet ja MTV kertoivat kauppakeskus Jumbossa häiriköivistä turvapaikanhakijoista. Oliko häiriöitä vai ei?
Keskisuomalainen-konsernin paikallislehdet Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat sekä MTV uutisoivat lokakuun puolivälissä turvapaikanhakijoiden vantaalaisessa kauppakeskus Jumbossa aiheuttamista ongelmista.
Helsingin Uutisten mukaan ”työntekijät eivät uskalla enää lähteä iltavuorosta kotiin, kun Jumbon ympärillä parveilee turvapaikanhakijoita eli miehiä”. Lehti perustaa 14. lokakuuta päivätyn uutisensa Vantaan Sanomien päivää aikaisempaan juttuun Vantaan turvapaikka-illassa puhuttivat miehet ja turvallisuus.
Vantaan Sanomien alkuperäisjuttu käsittelee kaupunkilaisten tuntemia pelkoja laajemmin. Siinä surraan paikallisen asukkaan suulla Jumbon olevan ”kohta kuin Itäkeskus”. Jutussa sanotaan turvapaikanhakijoiden lähennelleen naisia ja lapsia sopimattomasti.
Jutussa ei mainita, että Jumbon työntekijät eivät uskaltaisi lähteä töistään.
Journalistin tavoittama Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro kertoo osan kantaväestöstä olleen peloissaan turvapaikanhakijoita kohdatessaan.
”Kulttuurierot pelottavat aluksi. Turvapaikanhakijoihin tai ulkomaalaisiin ihmisryhmänä ei kuitenkaan ole liittynyt erityisiä ongelmia”, Lehtoaro sanoo.
Ylikomisario Maarit Pikkarainen Itä-Uudenmaan poliisista sanoo, että osa turvapaikanhakijoista on esimerkiksi istunut totuttua lähempänä kantasuomalaisia asiakkaita, tai tuijottanut näitä merkitsevästi.
”Mitään vakavampaa ongelmaa ei kuitenkaan ole ollut”, Pikkarainen jatkaa.
Lausunnot ovat samansuuntaisia kuin Vantaan Sanomienkin haastatteleman komisario Jorma Ojalan.
Lehtien vastaava päätoimittaja A-P Pietilä, julkaisevatko lehtenne väärää tietoa?
”Onpahan melkoinen kysymys. En aio vastata kysymyksiin, jota sisältävät ennakko-oletuksena vastauksensa. Tietenkään emme julkaise tarkistamatonta tietoa.”
Jutuista ei ainakaan käy ilmi, että tietojanne olisi tarkistettu.
”Se on toinen asia. Kaikki tarkistaminen ei aina käy ilmi tekstistä.”
Helsingin Uutisten jutulla on jo kymmenen tuhatta facebook-jakoa. Julkaisetteko tarkoituksella asenteellisia juttuja kalastaaksenne lukijoita?
”Höpö höpö. Emme.”
Myös MTV raportoi 14. lokakuuta verkkosivuillaan Jumbon ongelmatilanteista. Juttu pohjautuu suoraan Vantaan Sanomien ja Helsingin Uutisten artikkeleihin.
Toimituspäällikkö Karri Lehtiö, miten olette tarkastaneet juttunne faktoja? Oletteko varmoja, että ette levitä vähintään liioiteltuja väitteitä?
”Juttu perustuu kahteen eri lähteeseen. Lisäksi viranomainen on vahvistanut toiselle lähteistä, että jutussa mainittua käyttäytymistä on esiintynyt.”
Ovatko tarkoittamasi kaksi lähdettä Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat?
”Kyllä.”