7 päivää -lehdestä irtisanottu toimittaja haastoi Allerin oikeuteen.
7 päivää -lehdestä vuonna 2013 irtisanottu toimittaja on haastanut entisen työnantajansa oikeuteen. Haastehakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen syyskuun alussa.
Haastehakemuksen mukaan toimittaja vaatii Aller Media Oy:ltä työsuhteensa perusteettomasta purkamisesta noin 140 000 euron korvauksia. Summa vastaa toimittajan 18 kuukauden palkkaa. Hänen kuukausipalkkansa oli noin 7 900 euroa.
Toimittaja katsoo, että työnantaja on pyrkinyt irtisanomaan hänet nimenomaan liian ison palkan takia. Haastehakemuksen mukaan toimittajalle oli muistutettu ”liian korkeasta palkasta”. Hänelle tarjottiin keväällä 2014 työtä huomattavasti pienemmällä palkalla. Työntekijä on oikeutettu kieltäytymään ottamasta vastaan työtä selvästi huonommilla ehdoilla.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom