Media-ala

Tilanne koko ajan päällä

Rami Mikkola päivystää onnettomuusuutisia ympäri vuorokauden – vahingossa alkaneena harrastuksenaan.

Turkulaisen Rami Mikkolan kännykkään tulee tietoja hälytystehtävistä ympäri maan. Jos tapaus on merkittävä, hän kirjoittaa uutisen Tilannehuoneeseen – vaikka keskellä yötä tai lomalla.

”Meistä on tullut luotettu lähde, jota ihmiset tulevat hädän hetkellä lukemaan. Suosion myötä tähän on sitoutunut vähän kuin vahingossa.”

Mikkola kertoo hälytystehtäviä listaavan ja uutisoivan verkkopalvelunsa keräävän noin puoli miljoonaa viikkokäyntiä. Lähteitä ovat viranomaiset, silminnäkijät ja muu media, mutta valituksia tietojen lainaamisesta ei ole kuulunut. Mikkola arvelee syyksi, että lähteisiin linkitetään ja mediatkin käyttävät Tilannehuonetta lähteenä. Sisällön ohjenuora on: lyhyt, nopea, selkeä.

Palvelun ensimmäinen versio syntyi vuosia sitten, kun VPK:ssa toiminut Mikkola halusi tietää oman seudun hälytyksistä. Kehitystyö ja suosion kasvu ovat poikineet yhteistyökuvioita ja ilmoituksia. Raha tulee tarpeeseen, sillä kävijäpiikit vaativat tuhdin palvelimen. Vähän vaivanpalkkaakin Mikkolalle nykyään jää, mutta päivätyötään it-systeemisuunnittelijana hän ei uskaltaisi jättää.

Mikkolalta on toisinaan kysytty, onko onnettomuusuutisilla oikein tehdä bisnestä, eikä vastaaminen ole ollut helppoa.

”Onnettomuuksissa sattuu aina jollekin huonosti, se on totta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että asioista pitää kertoa – ja tykkään myös itse tietää niistä.”

Joskus ihmiset pyytävät poistamaan palvelusta kuvia, ja palomestari muistuttaa piilottamaan rekisterinumerot niistä. Ystävällisiin pyyntöihin Mikkola suostuu mielellään. Tosi ikäviä viestejä hän muistaa vain yhden, itselleen käsittämättömän: kesällä eräs yritys vaati rikosilmoituksen uhalla poistamaan kuvan, jossa sammutetaan turvekasaa.

Myös Mikkolaa haastatelleet mediat ovat olleet pääosin suopeita.

”Joskus meistä on leivottu pelastustoimien häiritsijää, mutta tietääkseni viranomaiset eivät ole kokeneet näin. Tavallaan tapahtuu päinvastoin: rekkamiehet seuraavat meitä kiertääkseen onnettomuuspaikat.”