Työelämä

Jokaviikkoinen kuraattori

Vaikka The New York Timesin sunnuntaisivujen AD Alexandra Zsigmond uskoo printtiin, sosiaalista mediaa on nykyään ajateltava ensin.

Syyskuussa 2010 Alexandra Zsigmond seisoi hermostuneena The New York Timesin toimituksen edessä kesäisellä Manhattanilla. Hän odotti näkevänsä parven pukumiehiä lehtiöt käsissään.

Mutta todellisuus oli toinen. Timesin toimituksessa ei juuri pukuja näe, eikä aina lehtiöitäkään.

Tuolloin 28-vuotias Zsigmond aloitti työssä, joka tulisi muuttamaan hänen elämänsä. Taidemuseossa ja kirjastudiossa työskennellyt nuori nainen alkoi päättää maailman vaikutusvaltaisimman sanomalehden artikkelisivuston kuvituksista.

 

Ennen Timesia Zsigmond suunnitteli kirjojen ulkoasuja pienessä toimistossa New Yorkissa. Tuttu fonttisuunnittelija kertoi, että Timesin artikkelitoimitukseen tarvittaisiin graafikkoa.

”Times palkkaa henkilökuntaa useimmiten niin, että se ilmoittaa paikoista vain sisäisesti. Ilman tuttua kontaktia en olisi päässyt haastatteluun.”

Viikon kuluttua haastattelusta Zsigmond aloitti työnsä. Hänen tehtävänään oli hoitaa kuvitukset yleisönosastokirjoituksiin ja toimituksen ulkopuolisten kirjoittajien kolumneihin.

Zsigmond, 33, muistelee lehtiuransa alkua Amos Andersonin taidemuseon kahvilassa elokuun viimeisenä torstaina. Hän on saapunut Suomeen muutamaa päivää aiemmin Kuvittajat-järjestön kutsumana ja esitelmöi myös Journalistiliiton järjestämässä tilaisuudessa.

”Ensimmäiset työpäivät Timesissa olivat ällistyttäviä. Opettelin asioita nopeaan tahtiin: millaisia ovat taitot ja kuvitustyylit, keiltä kuvituksia tilataan. Välillä tuntui sekavalta”, Zsigmond sanoo.

Apua sai kuitenkin aina työtovereilta, joita hän kuvaa älykkäiksi, avuliaiksi ja työlleen omistautuneiksi. Puolen vuoden kuluttua Zsigmondista tuntui, että hän osaa työnsä. Kun vierähti vielä kaksi vuotta, Zsigmond tunsi itsensä ekspertiksi.

Se huomattiin myös toimituksessa, ja Zsigmond eteni ensin artikkelitoimituksen apulais-AD:ksi. Äskettäin hänestä tuli sunnuntaisivujen AD, kun tehtävää aiemmin hoitanut Aviva Michaelov siirtyi digitiimiin.

 

Ennen muuttoaan New Yorkiin Zsigmond työskenteli jonkun vuoden sanfranciscolaisessa nykytaiteen museossa. Hän vertaa nykyistä työtään näyttelyn kuratointiin – näyttely vain on kerran viikossa lehden sivuilla.

Zsigmond on opiskellut filosofiaa, ja hän on erityisen kiinnostunut metaforista. Taustasta on hyötyä, kun hän miettii kuvituksia abstrakteille esseille.

Sunnuntaisivuja on mainoksista riippuen 10  –  14. Kannessa on useimmiten piirroskuvitus, joskus valokuva.

Kuvitukset tilataan aina freelancereilta. Zsigmond käyttää paljon kuvataiteilijoita, jotka eivät välttämättä ole profiloituneet sanomalehtigrafiikan tekijöinä. Näin sivuille syntyy uniikki ilme.

Zsigmond etsii koko ajan uusia kuvittajia. Helsingissä hän puhui sarjakuvafestivaaleilla ja antoi palautetta kuvittajien portfolioista.

The New York Times maksaa sunnuntaisivujen kannen kuvituksesta tuhat dollaria, sisäsivujen kuvituksesta 500 dollaria. Pikkupiirroksista tekijä saa 300 dollaria, ja aukeaman ylittävän kuvituksen taksa on 800 dollaria.

Jos nettiversioon pitää tehdä animaatio, saa kuvittaja 250 dollarin lisäkorvauksen. Palkkiot ovat Zsigmondin mukaan verraten pieniä.

 

Brooklynissa asuva Zsigmond kulkee työmatkansa yleensä polkupyörällä. Siihen kuluu 40 minuuttia.

Hän saapuu työpaikalleen kymmenen maissa ja pääsee lähtemään iltaseitsemältä, joskus kahdeksalta. Maanantait ovat muita päiviä rennompia: toimitukseen ei välttämättä tarvitse mennä, kunhan alkaa suunnitella kuvituksia ja tilata niitä.

Tiistaisin on palaveri, johon osallistuvat Zsigmondin lisäksi sunnuntaisivujen päällikkö Trish Hall sekä kuvapäällikkö ja grafiikkapäällikkö. Samana päivänä Zsigmond alkaa taittaa sivustoa. Erikseen hän taittaa myös The International New York Timesin (The International Herald Tribunen seuraajan) kolmisivuisen artikkeliosion.

Sunnuntaisivuilla julkaistaan uutisfeatureita ja esseitä sekä pääkirjoitukset ja yleisönosastokirjoitukset. Siellä työskentelee noin 50 toimittajaa ja editoria. Erikseen on op-doc-ryhmä, joka tekee nettiin videoita.

AD:itä on tätä nykyä kolme. Jokaisella on omat vastuualueensa.

”Mielestäni tarvitsisimme vielä yhden AD:n lisää”, Zsigmond sanoo. ”Sosiaalisen median ja online-juttujen määrä on niin suuri, että niillä pitäisi olla oma AD. Niissä on pakko olla kuva.”

Työtä teettävät myös jutut, jotka eivät päädy lainkaan verkkoon. Niihin tulee Zsigmondin mielestä liian usein arkistovalokuvan kaltainen kuvitus. Siitä hän ei pidä.

 

”Työni edellyttää diplomaatin ominaisuuksia. On oltava tekemisissä niin monen ihmisen kanssa, että se on sosiaalisesti raskasta.”

Zsigmond kuitenkin naurahtaa, kun sanoo perjantaisin kärsivänsä tilasta, jonka on diagnosoinut ”päätösväsymykseksi”.

”Olen joutunut siihen mennessä tekemään satoja mikropäätöksiä enkä enää pysty tekemään ratkaisuja normaalilla tavalla.”

Zsigmond tilaa viikoittain kymmenisen kuvitusta, joista jokainen vaatii 10  –  60 sähköpostikeskustelua tai valtavan määrän puheluja. Gif-animaatio tehdään yleensä yhdestä viikon kuvituksesta.

Sunnuntaisivut kuuluvat Timesin suosituimpiin osastoihin, ja kuvitukset keräävät kehuja.

”Lehteen tulee niistä paljon palautetta lukijoilta. Minulle asti ei ole tullut yksiäkään haukkuja”, Zsigmond kertoo.

 

The New York Timesin digitaalinen painos on ollut menestys. Tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla digitilausten määrä oli kustantajan mukaan 957 000. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden määrä kasvoi 20 prosenttia.

Alexandra Zsigmond kertoo aiemmin pitäneensä printtiä kuvitusten tärkeimpänä julkaisualustana, mutta hän on joutunut tarkistamaan käsityksiään. Facebookia ja Twitteriä on ajateltava ensin.

”Printtilehti tulee silti aina säilymään, sillä ihmiset haluavat esineitä.”

Alexandra Zsigmond

The New York Timesin sunnuntaisivujen eli Sunday Review’n AD. Suosittu luennoitsija.

Syntynyt San Franciscossa. Opiskellut filosofiaa, psykologiaa ja taidehistoriaa kalifornialaisessa Standfordin yliopistossa sekä graafista suunnittelua newyorkilaisessa Parsons the New School for Designissa.

Suunnitteli kirjojen ulkoasua ennen päätymistään The New York Timesiin.

Vapaa-ajallaan käy taidenäyttelyissä sekä nykytanssi- ja balettitunneilla.

Kääntäjä printin ja digin välillä

Journalistiliiton järjestämässä ja Sanoman isännöimässä tilaisuudessa 25. elokuuta Alexandra Zsigmond puhui etenkin gif-animaatioista ja digitaalisten alustojen kuvituksille asettamista vaatimuksista.

Yksi AD:n tärkeimmistä tehtävistä on hänen mukaansa kääntäminen: jo kuvituksia tilattaessa pitää miettiä, miten ne saadaan toimimaan vekkoselaimessa, mobiililaitteessa ja Facebookissa.

Lehtien avaussivuille tulee usein pystykuvia, joista on voitava irrottaa toimivia vaakakokonaisuuksia digialustoille.

Animaatioita Zsigmond käyttää hyvin valikoivasti, vain silloin kun niillä voidaan saada aikaan lisäarvoa.

”Tämä on hyvin tärkeää. En käytä niitä vain, jotta verkkoon saataisiin liikettä”, Zsigmond sanoi Sanomatalossa.

Hän pyrkii koko ajan oppimaan lisää digijulkaisemisen teknisistä vaatimuksista. Nykyisin käy usein niin, että vasta kokeilemalla selviää, onko hänen ideansa oikeasti toteuttamiskelpoinen.

”Toisaalta jatkuva kokeilu lisää luovuutta.”

Ari Lahdenmäki

Lue lisää aiheista: