Journalismi

Onko tietokirja totta?

Tietokirjafestivaalilla 26.–27. elokuuta esiintyy myös tv- ja lehtitoimittajia.

Helsingin Tieteiden talolla järjestetään 26. – 27. elokuuta Tietokirja.fi-festivaali. Tapahtuman avaa Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaa, joka kysyy esityksessään: ”Onko tietokirja totta?”

Miten on asianlaita?

”Toisaalta tietokirja tietenkin on totta, eihän siinä virheitäkään saa olla. Toisaalta tietokirjatkin ovat ihmisten tekoa ja aina yh-teydessä tekoaikaan ja näkökulmaan”, Hiidenmaa vastaa.

”Tietokirjoja on erilaisia. Kokemuksiin perustuva kirja on totta siinä mielessä, että se kertoo ihmisen kokemuksista. Mutta kokemus voi olla yleisen tieteellisen tiedon valossa puuta heinää.”

Professori lisää, että tietokirjoja voidaan lukea muutenkin kuin faktatiedon saamiseksi.

”Esimerkiksi ajankuvan vuoksi vanhentunutkin tietokirja voi olla kiehtova, vaikka se ei enää nykytiedon valossa olisikaan totta.”

Hiidenmaan lisäksi Tietokirja.fi-tapahtumassa esiintyy kymmeniä muita kirjoittajia. Moni heistä tunnetaan parhaiten tv- tai lehtitoimittajina kuten Matti Rönkä, Janne Virkkunen ja Elina Lappalainen.

Tietokirja.fi-festivaali
Helsingin Tieteiden talo 26.–27. elokuuta