Työelämä

Jämäkkyys uhmaa hyökkääjiä

Laura Honkasalo sai purettua avioeron jälkeistä surua potkimalla. Itsepuolustusharrastus voimaannuttaa.

Laura Honkasalo päätti jo muutama vuosi sitten, ettei enää väistä miehiä.

”Miehet odottavat tiellä kävellessään, että vastaantulevat naiset väistävät heitä suurin piirtein hyppäämällä katuojaan. Tytöt kasvatetaan yhä pyytämään anteeksi olemassaoloaan. Halusin olemukseeni jämäkkyyttä.”

Sopiva harrastus löytyi kotinurkilta Lauttasaaresta. Scandinavian defendo on itsepuolustuslaji, jonka on tarkoitus kehittää paitsi fyysistä myös henkistä vahvuutta.
Lajin teho perustuu toistoon. Treeneissä toistetaan samoja liikkeitä yhä uudestaan. Jos joku hyökkää kimppuun, liikkeiden pitää tulla selkäytimestä, vaikka ruumis
uhkuukin stressihormoneja ja pää on aivan pyörällä. Helppoa se ei ole.

”Viime treeneissä ohjaaja pani hevit täysille ja alkoi huutaa kuin kapakkatappelussa. Me kaikki unohdimme liikkeet saman tien.”

Harjoituksissa käydään läpi myös teoriaa. Jämäkästä ulkomuodosta on oikeasti hyötyä. Tutkimusten mukaan epävarma olemus houkuttelee päällekarkaajia.

 

Harrastus tuo oivaa tasapainoa työlle. Liikkeet vaativat niin täydellistä keskittymistä, ettei työasioita voi murehtia. Aivot on pakko tyhjentää. Kylkiäisenä tulee tietysti liikunnan tuottama hyvänolon tunne. Sekin on plussaa, että pääsee hetkeksi tietokoneesta eroon.

Honkasalo ei ole koskaan pelännyt liikkua yksin ulkona pimeässä. Hän kiittää ryhmänsä ohjaajaa Maukka Cederlöfiä siitä, ettei tämä pelottele ryhmäläisiä vaarallisilla tilanteilla. Päinvastoin hän valaa uskoa siihen, että pienempikokoinenkin nainen pystyy puolustautumaan hyvin yksinkertaisin keinoin.

Honkasalo on myös tyytyväinen ryhmään, jossa treenaa.

”Ryhmässä on tosi kiva henki, vaikka hakkaamme ja potkimme toisiamme.”

Honkasalo aloitti harrastuksen vasta viime syksynä, mutta viikoittainen treenaaminen on jo tuottanut tulosta.

”Itseluottamukseni on kasvanut, samoin turvallisuudentunteeni. Fyysinen itsevarmuus auttaa selvästi myös esiintymis- ja haastattelutilanteissa.”

 

Honkasalo suosittelee lajia erityisesti naisille. Vaikka nämä harrastavatkin jo kamppailulajeja, naisellisuuden malli on hänen mielestään yhä rajoittava. Naisten tulisi vieläkin olla kilttejä ja uhrautuvaisia ja hoiperrella hauraan näköisinä korkokengissä. Siksi olisikin hyvä tutustua myös omaan aggressiiviseen puoleensa.

Laji auttaa myös purkamaan traumoja.

”Olen kokenut vaikean avioeron. Eihän se korvaa terapiaa, että käyt mätkimässä, mutta se purkaa surutyöhön liittyvää stressiä.”

Kuva: Toimittaja Laura Honkasalo saa Helsingin Boxingtallin tunneilla itsevarmuutta. Ohjaajana Mauri Cederlöf.

 

Laura Honkasalo

  • 44-vuotias toimittaja, kirjailija ja kääntäjä. Kirjoittaa erityisesti naisten- ja hyvinvointilehtiin.
  • Kirjoittanut Ville Tietäväisen kuvittaman tarinan Aku Ankkaan.
  • Opiskeli taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Valmistui 1999.
  • Julkaisut kolme romaania ja yhden novellikokoelman. Esikoisromaani Sinun lapsesi eivät ole sinun ilmestyi vuonna 2001.
  • Uusin romaani Perillä kello kuusi ilmestyy maaliskuussa.