Kirjat: Sarjatulta!
Talvi- ja jatkosodan aikaisia suomalaisia sarjakuvia ja pilapiirroksia on tunnettu huonosti, eikä aiheesta ole ollut olemassa yleisesitystä. Ville Hänninen ja Jussi Karjalainen ovat koonneet näyttävään ja informatiiviseen Sarjatulta! -teokseen valtavan siivun suomalaista lehdistöhistoriaa.
Sota-ajan kuvista syntyvä kuva on ennen kaikkea monipuolinen. Propagandaa (nykyajasta katsoen sekä hauskaa että vähemmän hauskaa) on paljon, mutta niin on muutakin. Karjalainen nostaa erikoiseksi esimerkiksi siitä muusta Aamulehden vuonna 1941 julkaiseman Sigurd Laesvirran lähes dadaistisen sekoilusarjakuvan Sotamies Kalle Pinnari.
”Sota-aikana sai hommia aikamoinen määrä amatööripiirtäjiä”, Karjalainen sanoo.
”Näin punk-ja pienlehtiajan kasvattina oli jännä huomata, että villeimmillään heidän tuottamansa matsku muistuttaa aivan elävästi 60-70-lukujen underground-lehtiä.”
Ville Hänninen & Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat.
Jalava 2014.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
