Nimitys

Päivi Anttikoski

Nimityshaastattelu: Päivi Anttikoski on nimitetty Helsingin Sanomien päätoimittajaksi.

Päivi Anttikoski on nimitetty Helsingin Sanomien päätoimittajaksi vastuualueenaan digitaaliset sisällöt ja tuotteistukset. Hän aloittaa työssään 20. lokakuuta. Anttikosken edellinen työnantaja on MTV. Hän työskenteli siellä vuodesta 1998, viimeksi uutispäätoimittajana vuodesta 2012.

Miksi siirryt pitkältä televisio­uralta lehteen?

Ennemmin siirryn mediatalosta toiseen. En enää ajattele Hesaria lehtenä vaan monimediatuotteena. Ei Maikkarikaan ole enää pelkkä televisio.

Mitä vastuualueesi Helsingin Sanomissa tarkoittaa?

Vastuullani on löytää uusia tapoja, joiden avulla Hesarin hyvä journalistinen sisältö on kulutettavissa muuallakin kuin lehdessä. Olemassa ovat jo digilehti ja HSTV, jossa riittää potentiaalia, mutta myös tehtävää. Mobiilikäyttö kasvaa mieletöntä vauhtia.

Miten taustasi auttaa uudes­sa työssä?

Osaan läpikotaisin sähköisen tekemisen, jota Hesarikin tarvitsee entistä enemmän, kun kehitetään verkkoa ja digitaalisia sisältöjä. Digitaalisuus ei tarkoita vain tavaran viemistä verkkoon vaan elämyksellisten kokonaisuuksien rakentamista.

Millaisesta talosta lähdit?

Aivan ihanasta talosta, jota tulee ikävä. Maikkari on kovien aikojen koulima, mutta siellä kehitetään koko ajan uutta. Lähtiessäni sain paljon kannustusta ja onnitteluja. Hyvä työyhteisö ymmärtää, että ihmiset haluavat kokeilla uutta ja tukee siinä.

Millaiseen taloon menet?

Työkokemusta Sanomilta ei vielä ole. Hesariin töihin houkuttelivat vahva ja laadukas journalismi ja mahdollisuus päästä käyttämään ammattitaitoani sen esille saamiseen uusilla tavoilla.

Miten kulutat mediaa?

Luen tabletilta kotimaista ja kansainvälistä mediaa, jopa siinä määrin, että sain taannoin diagnoosin ipad-ranteesta. Paperi-Hesari pitää tilata uudestaan, en ole enää lukenut paperilehtiä. Twitteriä käytän tietolähteenä. Tv-uutiset katson myös jatkossa.

Arviosi media-alan tulevaisuudesta?

STT:n Mika Petterssonia lainatakseni: journalismi ei ole kriisissä vaan liiketoimintamallit. Journalismi on ja pysyy, vaikka tapa tehdä sitä muuttuu. Journalistien on pidettävä pää kylmänä ja uskottava itseensä ja tekemiseensä.